Kansalais- ja työväenopistotoiminnan aloittamisesta Suomessa on vuonna 2019 kulunut 120 vuotta. Suomalaisen Kirjallisuuden seuran ja Kansalaisopistojen liiton muistitietokeruulla kerätään muistoja opiskelusta kansalais- tai työväenopistoissa sekä opiskelijoiden että opettajien näkökulmasta.
Keruuseen osallistutaan lähettämällä vapaavalintaisen mittainen ja tyylinen kirjoitus SKS:lle verkkolomakkeella tai postitse. Halutessaan kirjoitukseen voi liittää mukaan myös valokuvia. Keruu on osa SKS:n arkistotyötä, jolla tallennetaan suomalaista kulttuuriperintöä.
Kirjoituksessa voit halutessasi esimerkiksi kertoa, minkälaisia asioita olet opiskellut ja miksi, sekä pohtia, mikä merkitys oppimillasi asioilla on ollut elämässäsi. Voit myös kuvailla, minkälaista opiskelu oli käytännössä tai miettiä, mikä saa sinut kenties aina uudelleen ilmoittautumaan kursseille. Tarkemmat ohjeet löytyvät Kansalaisopistojen liiton sivulta www.ktol.fi.
Muistelut lähetetään suoraan SKS:n arkistoon, mutta Vanajaveden Opistossa toivotaan, että muistelijat toimittaisivat kopion aineistosta myös seudun omaan kansalaisopistoon, mieluiten sähköisesti. Näin Vanajaveden Opisto voisi jakaa paikallista muistelutietoa nettisivuillaan. Osoite on mikko.itavaara@kktavastia.fi tai Vanajaveden Opisto, Jaakonkatu 28, 13100 Hämeenlinna.
Suomen suurimpana oppilaitosmuotona kansalaisopistot tavoittavat vuosittain noin 650 000 opiskelijaa. Kursseilta haetaan niin virkistystä vapaa-aikaan kuin tukea työelämään, ja osalle kansalaisopistosta tulee jopa elämänmittainen harrastus.
Sivua päivitetty 15.5.2019 kello 11.13