Seniorikillan jäsentiedotteet
Täältä löydät Seniorikillan jäsentiedotteet. Jäsentiedote ilmestyy 3–4 kertaa vuodessa.
Keskeinen sisältö tässä tiedotteessa on kesän ja alkusyksyn tapahtumat sekä 30-vuotisjuhlakokous.
Vuosikokouksessa valittu hallitus on järjestäytynyt ja aloittanut suunnitella tulevaa toimintaa.
Koulutuskuntayhtymän kotisivuilla oleva Seniorikillan infotiedot on uusittu.
Keväinen matka Visavuoreen ja Karin paviljonkiin ja Vaihmalan hoviin keräsi mukaan 30 osanottajaa. Hieno alku niin sanottuun ”uuteen normaalitilaan” epidemian jälkeen.
– hallituksen kokoukset järjestetään 11.08., 08.09.,13.10.,10.11. ja 08.12. alkaen klo 10.30.
Kokouspäivä on nyt pääsääntöisesti torstai.
Jäsentapaaminen/lounas samana päivänä klo 12.15, omakustanteisena Punaportin ravintolassa, jossa paikat varattuna.
Tavoitteena on toteuttaa jonkin tapaamisen yhteydessä ajankohtainen alustus ja keskustelu.
Esityksenä Tango D’Amore, musikaali Eino Grönin elämästä. Grön esiintyy myös itse. Matkan hinta on 50 €/hlö, sisältäen esityksen, bussikuljetuksen sekä menomatkalla lounaan. Matka edellyttää tällöin vähintään 30 henkilön mukanaoloa. Lähtö entiseen tapaan Tavastian alapihalta Hattelmalantiellä klo 11.00 ja Wetterillä klo 11.10.
Ilmoittaudu mukaan viimeistään 30.06. maksamalla matkan hinta killan tilille FI 22 5680 0020 441271. Vahvistan osanottajien lukumäärän teatteriin 02.2022 jonka mukaan liput tilataan. Toimi ajoissa.
Pitkään valmistelussa ollut tilaisuus voidaan nyt toteuttaa Punaportin Ravintolan tiloissa ko. ajankohtana alkaen klo 17.00.
Tavoitteena ”letkeää” yhdessäoloa, kuvakavalkadi 30 vuoden ajalta, musiikkia ja hyvää ruokaa ”lähiruokateemalla”. Pekka Lunnikivi juontaa ja laulattaa. Tilaisuus on tarkoitettu vain Tavastian eläkeläisille, mahdollisen saattajan voi ottaa mukaan.
Tilaisuuden ohjelma ja ruokamenu toimitetaan sen valmistuttua. Tilaisuuteen pääsee mukaan maksamalla 30€ menulipun. Kilta huolehtii tilaisuuden toteutuksen lopuista kustannuksista.
Ilmoittaudu mukaan viimeistään 15.08. maksamalla tilaisuuden hinta 30 €/hlö killan tilille.
Hallitus kokoontuu heinäkuun alussa viimeistelemään Seniorikillan 30-vuotisjuhlan sisältöjä. Samalla se voi keskustella mahdollista muistakin tapahtumasuunnitelmista. Anna vinkkejä ja ideoita siitä, mitä/mihin haluaisit osallistua.
Hyvää alkavaa kesää. Tule mukaan toimintaan.
HALLITUS
Edellisessä tiedotteessa kerroimme, että lopetamme kirjeitse tapahtuvan jäsenpostituksen.
Sen jälkeen kirjepostia toimitetaan vain, jos erikseen ilmoitat sihteerille, että ei ole mahdollista lukea viestejä s-postina. Joitakin toivomuksia olemme saaneet.
Uusia s-postiosoitteita on sihteerille (jphkoulutus@gmail.com), tullut. Jos omasi vielä puuttuu, toimi nyt. Näin varmistat ajantasaisen tiedonsaannin.
Sivua päivitetty 12.9.2024 kello 16.47