Ajankohtaista

Menneisyys heräsi eloon

24.9.2024

Lammilla asuneet menneisyyden hahmot vierailivat Hakkalan koulussa ja Lammin lukiossa. Hahmot ovat olleet todellisia lammilaisia henkilöitä, ja heitä haluttiin esitellä nuorille.

Hahmoista (kuvassa vasemmalla) on Vanhankartanon Armo eli Margareta Elisabet Stjernvall (Sinikka Lindholm), joka eli 1700-luvulla Vanhakartanossa ja oli tärkeä hahmo paikkakunnalla. Nikolai Etholen (Antti Kartano) oli taas Lammin Säästöpankin rahastonhoitaja ja Kivismäen kartanon isäntä.

Tunnetuin hahmo lienee Alfred Kordelin (Reima Numminen), jota aikoinaan pidettiin Suomen rikkaimpana miehenä. Hänet ammuttiin Mommilassa sisällissodan tiimellyksessä. Hänen omaisuutensa testamentattiin Alfred Kordelinin säätiölle, joka jakaa apurahoja Kordelinin syntymäpäivänä. Kestikievarin emäntä Ida Seppälä (Sirpa Eloranta) kertoi entisajan elämästä ja Vilkkilän koulun ensimmäinen opettaja Alina Halila (Liisi Vähätalo) kertoi muun muassa koulun käynnistä sodan aikana .

Tapahtuman järjestivät Sydänlammin kyläyhdistys ja Lammi 650 -toimikunta. Hahmot esittäytyivät myös syyskuun alussa Lammin 650-vuotispäivässä Turvan talolla.

Teksti Kirsi Saarikko

opiskelijoita vanhan ajan vaatteissa

Kuva: Akseli Elomaa

Sivua päivitetty 24.9.2024 kello 10:58

Uusimmat uutiset

Menneisyys heräsi eloon

Lammilla asuneet menneisyyden hahmot vierailivat Hakkalan koulussa ja Lammin lukiossa. Hahmot ovat olleet todellisia lammilaisia henkilöitä, ja heitä haluttiin esitellä […]

Lue lisää

24.9.2024

Koulurauhajuhla jätti hyvän mielen

Vuoden suunnittelutyö huipentui, kun valtakunnallinen koulurauha julistettiin 28.8. Seminaarin koululla Hämeenlinnassa. Lammin lukiolla oli kunnia olla mukana suunnittelutyöryhmässä viiden opiskelijan […]

Lue lisää

23.9.2024

Lammin lukion kevään ylioppilaat

Kevään 2024 ylioppilastutkinnon tulokset on julkaistu 14.5.2024. Lukiomme uudet ylioppilaat ovat: Forsström TomasHoppania MatleenaJussila SimoJärvinen MiikaKajuutti AinoKatajamaa MiinaKervinen NiiloKoskinen OonaKärkkäinen […]

Lue lisää

14.5.2024