Osallistuminen kurkistuskursseille eli korkea-asteen opintoihin kannattaa jo lukiossa. Tavoitteena on sujuvoittaa opiskelijan siirtymistä toiselta asteelta korkea-asteelle.
Olemme keränneet tälle sivulle linkkejä lukiolaisille sopiviin korkea-asteen opintoihin.
Korkea-asteen kurssisuoritukset hyväksytään myös lukio-opinnoiksi. Suurin osa kursseista on maksuttomia, ja ne toteutetaan verkko-opintoina. Mahdollisista kurssimaksuista huolehtii opiskelija itse. Kurkistuskursseilla opiskelija saa mahdollisuuden tutustua korkeakoulutukseen, eri aloihin ja opintojen edellyttämiin valmiuksiin.
Lukion yksi tärkeä tehtävä on valmistaa opiskelijoita korkea-asteen opintoihin. Tavoitteena on sujuvoittaa opiskelijan siirtymistä toiselta asteelta korkea-asteelle. Siksi jokaisen lukiolaisen on hyödyllistä opiskella ainakin yksi korkea-asteen kurssi jo lukioaikana.
Huomaathan, että osaan kursseista voi ilmoittautua mukaan opiskelemaan ympäri vuoden ja osa taas on suoritettavissa vain tiettynä aikana vuodesta.
Jos sinulla on tietoa hyvistä lähinnä maksuttomista korkea-asteen kursseista, anna meille palautetta (valitse valikosta oma lukiosi) ja lisäämme kursseja nettisivustollemme.
KK Tavastialla on Helsingin avoimen yliopiston kanssa sopimus kurssien maksuttomuudesta Tavastian lukiolaisille. Kun haluat opiskella Helsingin avoimen yliopiston kursseja, ota ensin yhteyttä omaan opinto-ohjaajaasi, joka ohjaa, miten maksuttomuus toteutuu.
Lukiolaisille sopivia avoimen yliopiston kursseja
Maksuttomat tutustumiskurssit lukiolaisille
Joihinkin Helsingin yliopiston koulutusohjelmiin voi hakea avointen yliopisto-opintojen perusteella. Lue lisää.
Jyväskylän yliopiston opintotarjonta
Maksuttomat opinnot Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa
Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun kurssit toisen asteen opiskelijoille löydät täältä.
Ilmoittaudu suoraan opinnot tarjoavaan oppilaitokseen.
Lue lukiolaisille soveltuvista opinnoista lisää. Tampereen kesäyliopiston kurssit ovat maksuttomia vain sopimuslukioille, eli KK-Tavastian lukiolaisille ne ovat maksullisia.
Tiedelukutaidon perusteet -kurssi on Mooc-kurssi, jonka hyväksytystä suorituksesta Helsingin yliopisto myöntää 2 opintopistettä.
“Tekoälyä käytännössä” on ilmainen verkkokurssi jossa uppoudutaan kirjaimellisesti tekoälyn luomiseen algoritmien ja käytännön esimerkkien kautta. Jotta saisit kurssista mahdollisimman paljon irti, sinun olisi hyvä tuntea Python-ohjelmoinnin perusteet. Kurssi on tällä hetkellä saatavilla vain englanniksi.
Lukiolaisille sopivia avoimen yliopiston kursseja
Maksuttomat tutustumiskurssit lukiolaisille
Lukiolaisille sopivia opintoja
Opetusta ja tapahtumia toisen asteen opiskelijoille
Avoin yliopisto tarjoaa 100 erilaista yliopiston opintoainetta, joiden avulla voi tutustua, täydentää opintojaan tai hyödyntää välivuotena. Maksullisia.
MOOC-kurssit, maksuton tapa tutustua erilaisiin tieteenaloihin ja teemoihin. Kurssin suorituksen rekisteröiminen maksaa. https://www.uef.fi/fi/mooc-kurssit
Turun yliopiston avoimen yliopiston tarjonta.
MOOC-kurssit, maksuton tapa tutustua erilaisiin tieteenaloihin. Kurssin rekisteröiminen maksaa. https://www.utu.fi/fi/opiskelijaksi/avoin-oppimateriaali_MOOC
Yliopisto-opintoihin avoimen väylän kautta mahdollista seuraavista kursseista:
https://www.utu.fi/fi/opiskelijaksi/hakeminen/avoin-vayla
Valikoituja opintoja kaikista tekniikan alan yliopistoista Suomessa. Kurssit ovat kaikille avoimia.
Maksuttoman avoimen yliopiston tutustumisopinnot lukiolaisille.
Lapin yliopiston lukiolaisten kurkistusopinnot.
Vaasan yliopiston kurkistusopinnot.
Useimmat ammattikorkeakoulut tarjoavat maksuttomia kurkistuskursseja, joita voi myöhemmin hyväksilukea, mikäli päätyy tutkinto-opiskelijaksi. Googlaa tai hyödynnä alla olevia linkkejä!
Maksuttomat orientaatiokurssit verkossa liittyen sairaanhoitajan, terveydenhoitajan, sosionomin tai tulkkauksen opintoihin.
DIAKIN Non-stop-opinnot
Lukiolaisille suunnatut opinnot maksuttomia, muu opintotarjonta maksullista. Kurssilistaus löytyy ylläolevan linkin kautta-
Opinnot pääosin maksullisia.
Opiskelija voi suorittaa toisen asteen opintojen aikana amk-opintoja osana tutkintoa. Tämän jälkeen opiskelija voi hakea HAMKiin tutkinto-opiskelijaksi toisen asteen tutkinnon ja HAMKissa suoritettujen opintojen perusteella ilman valintakoetta. www.hamk.fi/hae-hamkiin/vaylaopinnot/
Maksuttomat, verkossa suoritettavat kurkistuskurssit kulttuurintuottajan, yhteisöpedagogin ja tulkkauksen koulutuksiin.
Saatavilla verkko-opintoja. Opinnot ovat maksullisia Tavastian opiskelijoille.
Opiskelu on maksutonta kaikille, jotka ilmoittautuvat 1.9.-31.12.2021 välisenä aikana. Saatavilla myös verkko-opintoja.
Valittavissa verkko-opintoja. Nimetyt opinnot (linkki yllä) ovat 2. asteen opiskelijoille maksuttomia, muut maksullisia.
Verkko-opinnot ylläolevan linkin takana. Kaikki yksittäiset opintojaksot ovat 2. asteen opiskelijoille maksuttomia.
Laurean avoimen ammattikorkeakoulun opinnoista löydät juuri lukiolaisille suunniteltuja opintoja, joita voit suorittaa jo lukioaikana ja halutessasi lukea hyväksi, kun aloitat opiskelut Laureassa tutkinto-opiskelijana. Kurkistuskurssit ovat 2. asteen opiskelijoille maksuttomia, muut opinnot maksullisia. Tarjolla esimerkiksi sosionomikoulutuksen kurkistuskurssi
Kurkistuskurssit ovat 2. asteen opiskelijoille maksuttomia, muut opinnot maksullisia.
Opinnot pääosin maksullisia. HUOM! Tavastian opiskelijat eivät voi valita OAMK Highway-opintoja.
Verkossa suoritettavat opinnot löydät valitsemalla “toteutustapa”- kohdasta verkko-opinnot. Opiskelu on maksutonta.
Saatavilla opintoja verkossa sekä lähiopetuksena Tampereella. Opinnot ovat maksullisia.
Saatavilla maksullisia verkko-opintoja.
Toisen asteen opiskelijat voivat opiskella XAMKin avoimen AMK:n opintoja maksuttomasti.
Turun ammattikorkeakoulussa mahdollisuus avoimiin opintoihin.
Syksyn opintojaksotarjonta julkaistaan aina kesällä 15.6. ja kevään tarjonta joulukuussa 1.12. Opintojaksot ovat näkyvillä vain ilmoittautumiseen asti.
Sivua päivitetty 13.3.2024 kello 14:18