Kauriala100

5.2.2024 Kauriala100

Juhlavuoden logo on uusi versio Kaurialan lukion pitkäaikaisen kuvataiteen lehtori Liisa Vartiaisen suunnittelemasta koulun logosta. Logossa on kaksi vastatusten olevaa joutsenta, ja sen kuva-aihe on löytynyt suomensukuisten kansojen kalliopiirroksesta Äänisjärven itärannalta. Joutsen on ihmisen sielun lintu. Joutseneen liittyy puhtauden, kaipauksen, vapauden, itsenäistymisen ja siivilleen nousemisen symboliikkaa.

Juhlavuoden logoa pohdittiin kuvataidetunneilla monien opiskelijaryhmien kanssa. Lopulta päädyimme lopputulokseen; hyvää logoa ei ole tarpeen muuttaa. Logoon lisättiin teksti Kaurialan lukio 100, ja kuva-aihe rajattiin ikuisuutta ja yhtenäisyyttä symboloivan ympyrän sisään.

Opiskelijoiden logo-suunnitelmat eivät toki menneet hukkaan, niistä muodostettiin kuvioyhdistelmiä, joita tullaan näkemään juhlavuoden aikana monessa eri tilanteissa.

Sivua päivitetty 5.2.2024 kello 16:10

Tutustu myös näihin kirjoituksiin

Kauriala100 22.3.2024

Muistoja kouluruokailusta

Kaurialan lukiolla, tai oikeastaan Hämeenlinnan tyttölyseolla, on tarjoiltu kouluruokaa 1952 vuodesta alkaen. Oppilaat maksoivat ruoasta kohtuullisen summan kuukausittain, ja raha […]

Lue kirjoitus

Kansainvälinen Kauriala 22.4.2023

Hiukkastutkimusta Cernissä

Ryhmä Kaurialan lukion opiskelijoita matkusti Jussi Keräsen johdolla huhtikuussa Sveitsiin Cerniin hiukkastutkimuskeskukseen. Matka toteutettiin yhteistyössä seudun muiden lukioiden kanssa osana […]

Lue kirjoitus