Miten oppia pitkäjänteisyyttä, ongelmanratkaisutaitoja, joustavuutta, paineensietokykyä sekä keskittymistaitoja?
20.11.2024 Hämeenlinnan kaupungin Vuoden nuori vaikuttaja -palkinnolla palkitulla Kaurialan lukion tekniikkatiimillä on kysymykseen vastaus: olemalla esimerkiksi mukana oman oppilaitoksen yhteisten tapahtumien järjestelyissä.
Kaurialan lukion tekniikkatiimin jäsenet Atte Ulvinen, Joona Jokinen, Tomi Metsäalho, Jere Laine jaTapio Tuomisto myöntävät, että yllättyivät Hämeenlinnan kaupungin Vuoden nuori vaikuttaja 2024 -palkinnon saamisesta. He kuitenkin myöntävät tekniikkatiimin tehtävän tärkeyden: luoda koko lukioyhteisölle hyvää mieltä tuovia tapahtumia ja jatkaa vanhoja sekä luoda uusia perinteitä. Tekniikkatiimin olemassaolo ja toiminta ovat osoitus nuorten ahkeruudesta ja yhteen hiileen puhaltamisesta sekä innokkuudesta oppia uutta.
Vaaditaan monipuolista osaamista ja suuri määrä työtä, jotta oppilaitoksen juhlat ja tapahtumat saadaan järjestettyä sujuvasti ja tarvittaessa hyvin näyttävästikin. Järjestettäviä tapahtumia, joihin tekniikkatiimiä tarvitaan, kun on laidasta laitaan: juhlavimmasta päästä ovat ylioppilasjuhlat, itsenäisyysjuhla ja alumnijuhla. Rennoimpia ja suorastaan karnevaalihenkisiä ovat esimerkiksi helmikuinen penkkaripäivän abigaala sekä joululoman alla pidettävä puurojuhla. Näiden lisäksi on lukuvuoden varrella monenlaisia tapahtumia näiden väliltä.
Tekniikkatiimin tehtäviin kuuluvat esimerkiksi tapahtuman valo- ja äänisuunnittelu sekä tapahtuman aikaisesta äänentoistosta ja valaistuksesta huolehtiminen, mahdollinen striimaus sekä tietenkin tarvittavien laitteiden ja välineiden roudaaminen.
Tiimiläisillä on kuitenkin näistä asioista jo pitkä kokemus. Osa heistä on ollut jo peruskouluvuosiensa ajan ala-asteelta lähtien oppilasagentteina. Ala-asteella apua saatettiin tarvita esimerkiksi projektoreiden ja läppärikärryjen hoitamiseen, ja yläasteelta alkaen tehtäväkuvaan tuli enemmän tapahtumajärjestelyä. Korona-aikaan tekniikkatiimiläisten yläkouluissa striimaustaitoisten osaajien tarve oli suuri.
Viimeisin projekti oli Kaurialan lukion vuoden 2024 alumnijuhlan striimaus. Koulumaailmassa eri tapahtumissa on vaihtelua ja aina on uutta opittavaa. Seuraavalla viikolla on järjestettävänä keskiviikkoinen musakahvila, ja syksyn yo-juhlankin järjestelyt ovat tulossa.
Perinteisen joulukuisen puurojuhlan järjestelyt ovat vaativat, sillä juhlasalin liveohjelman lisäksi toteutetaan striimaus lukion ruokalaan, ja puurojuhlatapahtumaa toteutetaan käytännössä kahdessa eri tilassa. Työmäärä tapahtumien valmistelussa on yleisesti ottaen suuri ja vaatii paljon pienten yksityiskohtien hienosäätöä.
Osalla tiimistä enemmän kokemusta kuin toisilla – juhlien erilaisuus mahdollistaa kuitenkin kaikille uuden oppimisen. Tähän lukuvuoteen on tuonut erityislaatuisuutensa lukion 100-vuotisen historian juhlistaminen pitkin vuotta.
Aina toiminnassa on mukana yllätyksellisyys – kunkin tilaisuuden ohjelma selviää usein hyvin tiukalla aikataululla, joten tiimiläisiltä vaaditaan joustavuutta. Laitteistoon voi myös tulla ongelmia, jolloin nopeat ongelmanratkaisutaidot ovat tarpeen.
Tiimiläiset kehuvat kovasti ryhmähenkeään – osa tuntee toisensa jo kaukaa, mutta jokainen on saanut uusia tuttavuuksia.
Tällä hetkellä tiimillä on tekniikkatiimin taitojen saloihin koulutettavana 15 uutta opiskelijaa, joista 4–5 opiskelijaa on erityisesti mikserikoulutuksessa. Mukana on myös tyttöjä. Toiveena on, että näistä koulutettavista saadaan tuleviksikin lukuvuosiksi jatkoa tekniikkatiimin toimintaan.
Koululla tekniikkatiimin töitä tehdään iltaisin, joten samalla se on harrastustoimintaa. Käytännössä arjen kiireiden keskellä tekniikkatiimiläisten muiden harrastusten tulee joustaa tekniikkatiimin tehtävien tieltä. Vapaa-aikaa täytyy siten osata priorisoida. Kaikki tiimiläiset pitävät harrastuneisuutta lähtökohtana tämän aihepiirin osaamiselle. Osaamisen kehittäminen on vaatinut itseopiskelua, ja osa tiimiläisistä tekeekin harrastuksenaan musiikkia ja miksauksia tietokoneella.
Lukion tapahtumien ja juhlien toteuttaminen on opettanut tekniikkatiimiläisille pitkäjänteisyyttä, ongelmanratkaisutaitoja, joustavuutta, paineensietokykyä, sekä keskittymistaitoja. He kaikki toteavat myös puhetaitojensa kehittyneen, koska jatkuvasti on tarvittu testipuhujia puhujanpönttöön. Siksi puheidenkaan pitäminen ei enää tekniikkatiimiläisiä jännitä.
Onneksi olkoon Kaurialan lukion tekniikkatiimi!
Teksti: Johanna Lampela
Kuva: Piritta Malinen
Sivua päivitetty 2.12.2024 kello 13:33