Yleinen

Kaurialan lukio etäopetuksessa talviloman jälkeen

1.3.2021

Kaurialan lukio siirtyy kokonaan etäopetukseen maanantaista 8. maaliskuuta alkaen. Talviloman jälkeen ei siis palata lähiopetukseen, ja etäopetusjakso kestää kolme viikkoa. Myöskään pienryhmäopetusta ei järjestetä tänä aikana lähiopetuksena.

Syynä etäopetukseen siirtymiseen on se, että Suomessa todetaan 8.3. alkaen kolmen viikon sulkutila, joka päättyy 28.3. Sulkutilassa kaikilla leviämis- ja kiihtymisvaiheen alueilla, joihin myös Kanta-Häme kuuluu, siirrytään etäopetukseen toisella asteella ja perusopetuksen yläluokilla. Sulkutilan tarkoituksena on katkaista jatkuvasti kiihtyvä tartuntatilanne ja muuntoviruksen leviäminen.

Toisen asteen opiskelijoille, jotka ovat oikeutettuja maksuttomaan ruokailuun, järjestetään jälleen viikoittaiset ruokakassijakelut. Kassien tilaamisesta ja jakeluajankohdista tiedotetaan tarkemmin Wilmassa.

Sulku ei vaikuta ylioppilaskirjoituksiin, vaan ne järjestetään koronaohjeistuksia noudattaen aiemmin sovitusti.

Sivua päivitetty 1.3.2021 kello 09:02

Uusimmat uutiset

Lukioväki lomailee 20.12. – 6.1.

TO 19.12. on normaalin koulupäivän lisäksi iltajuhla (puurojuhla klo 19 oman talon väelle koululla ja jouluinen yökonsertti klo 22 Hämeenlinnan […]

Lue lisää

18.12.2024

Vuoden nuori vaikuttaja -tiimi tietää keinot

Miten oppia pitkäjänteisyyttä, ongelmanratkaisutaitoja, joustavuutta, paineensietokykyä sekä keskittymistaitoja? 20.11.2024 Hämeenlinnan kaupungin Vuoden nuori vaikuttaja -palkinnolla palkitulla Kaurialan lukion tekniikkatiimillä on […]

Lue lisää

2.12.2024

Matematiikkakerho yseille kevätlukukaudella

Tervetuloa ysit matematiikkakerhoon Kaurialan lukiolle kevätlukukaudella. Kerhoon on jo ilmoittautunut 25 oppilasta (tilanne 18.12.) ja mukaan mahtuu vielä. Paikat täytetään […]

Lue lisää

2.12.2024