Calypson 120-vuotista taivalta juhlistettiin entisten ja nykyisten calypsolaisten kesken leppoisissa tunnelmissa. Mutta mistä lukion legendaarinen luontokerho on saanut nimensä?

Hämeenlinnan lyseon lukion perustamisen aikaan 1800-luvun lopulla ja vielä useampi vuosi sen jälkeen, kasvoi Ahveniston harjulla kaunis kämmekkä, neidonkieli (Calypso bulbosa). Sittemmin tuo harvinainen kalkkimaaperän suosija on valitettavasti harjulta hävinnyt. Neidonkielen mukaan lukion luontokerho kuitenkin sai nimensä.

120-vuotissyntymäpäivää oli tarkoitus juhlistaa jo ennen joulua, mutta synttärit siirrettiin alkaneeseen vuoteen ja juhlaa vietettiin Lyseon lukiolla 13.2.2024. Illan ohjelman suunnittelusta vastasi Calypson nykyinen kuraattori Säde Andsten nykycalypsolaisten avustuksella.

Kuvia ja muistoja vuosien varrelta

Tilaisuudessa entiset ja nykyiset calypsolaiset kohtasivat lämpimän leppoisissa tunnelmissa. Lyseon IT-palveluitten IT-suunnittelija, luontokuvausta harrastava Janne Kalmari esitteli tarinan saattelemana Hämeenlinnassa ja sen ympäristössä otettuja valokuvia. Ilta huipentui esityksiin Calypson ja luontoharrastuksen kultakaudelta: Jyväskylän yliopiston eläintieteen emeritusprofessori Veikko Huhta viihdytti kertomalla Calypson vuosittain toistuneesta linturetkestä Yyteriin, johon matka taitettiin polkupyörillä. Seppo Takatalo jakoi muistelmiaan Luontoliiton kasvileiriltä heinäkuussa 1959 ja Helsingin yliopiston kasvitieteen emeritus professori Pertti Uotila valotti hämeenkylmänkukan parissa tekemäänsä tutkimusta ja seurantaa sekä sitä, miten calypsolaiset aikoinaan osallistuivat mm. sen kasvupaikkojen kartoitukseen.

Calypson historian havinaa

Hieman 120-vuotiaan luontokerhon historiaa. Calypson perustajajäseniin kuulunut Yrjö Kajava (1884–1929) kuvailee kerhon perustamista Lyseon 50-vuotismatrikkelissa vuodelta 1923 seuraavasti: ”Koulun henkeen, ainakin koulupoikain ajatukseen voimakkaimmasti vaikuttava opettaja oli jumaluusopin opettaja J.S. Pajula.  Hän näki kehittyväin luonnontieteitten vaikuttavan kumouksellisesti siihen maailmankatsomukseen, jota hän edusti ja hän katsoi tärkeäksi tehtäväkseen sotia aatteidensa puolesta. Hänen opetuksessaan yhä uusiutuva taistelu luonnontieteeseen pohjaavaa maailmankatsomusta vastaan herätti väkisinkin oppilaissa harrastusta luonnon ja sen salaisuuksien tutkimiseen.”

Talvikautena 1901–1902 ryhmittyi pieni joukko kuudennen luokan oppilaita pohtimaan luonnontieteellisiä ja osittain myös uskonnonfilosofisia kysymyksiä kokoontuen ensin vapaamuotoisesti esimerkiksi jonkun kotona, mutta myöhemmin kokoontumisista kiteytyi järjestynyt seura. Ja tuolloin seura nimettiin Calypsoksi neidonkenkäkämmekän mukaan. Silloinen rehtori K.O. Lindeqvist antoi seuralle luvan pitää kokouksia koulun huoneistossa siitä huolimatta, että monet opettajat vastustivat luonnontieteellisen seuran toimintaa.

Toiminta on voimissaan

Calypson toiminnassa on aina ollut voimakastakin aktiivisuuden vaihtelua. Perustajajäsen Yrjö Kajava päättää kirjoituksensa vuoden 1923 matrikkelissa seuraavasti ”Calypso-seura, jonka myöhemmäksi kohtaloksi tuli sama sammuminen mikä todennäköisesti on kohdannut neidonkenkää Ahveniston harjulla, on piirtänyt häipymättömän merkin ensimmäisten jäsentensä elämään”.

Calypso ei kuitenkaan, onneksi, ollut sammunut kokonaan. Esimerkiksi 1950- ja 60-luvuilla luonnonharrastus oli voimissaan, ja Lyseon pitkäaikainen biologian lehtori Maija Peitsalmi kuvailee muistelmissaan luonnonharrastuksen olleen 1950-luvulla niin runsasta, että läheskään kaikille harrastajille ei riittänyt istumapaikkaa biologian luokassa. Tilanahtaudesta johtui, että alaluokkalaiset perustivat oman, pienen epävirallisen kerhon, Cricetuksen. Kun isojen poikien Calypso oli jo olemukseltaan tieteellinen, oli Cricetus retkeilevä, hyönteisiä ja kasveja keräilevä sekä pikkueläimiä preparoiva kerho.

Iso Calypso ja pieni Cricetus fuusioituivat 1956, ja silloinkin oli paljon väkeä. Biologian luokka oli täpötäynnä. Kerholla oli kuraattoreita vuoroin yksi ja vuoroin kaksi: Peitsalmi toteaa, että itse asiassa kerhon aktiivit olivat niin vahvoja, ettei mitään kuraattoreita olisi tarvittu, elleivät säännöt olisi sellaisia määränneet. Toiminnassa oli vahva tieteellinen ajatus: kartoitettiin kasveja, tehtiin lintulaskentoja ja kontrattiin linnunpönttöjä – pönttöjä, joita oli Aulangon metsiin viety useita satoja. Kaikki tulokset esitettiin siististi dokumentoituina kuvina ja tilastoina. Tuloksista myös kirjoitettiin juttuja Calypso-lehteen, joka siihen aikaa ilmestyi säännöllisesti.

Toiminnassa korostuivat myös retket, joihin Calypson pojat suuntasivat polkupyörillä. Kerhoiltoja esitelmineen pidettiin välillä kerran kuussa koululla, välillä useammin. Calypsolla oli yhdessä luonnonopillisen kerhon Ionin kanssa koululla oma valokuvalaboratorio, ja toiminnasta onkin säilynyt paljon valokuvia kautta vuosikymmenien.

Luontoliitto antoi potkua toimintaan

Calypson toimintaan vaikutti paljon Luontoliiton perustaminen 1943. Esimerkiksi 1950–60-luvuilla Luontoliiton talvipäiviä erilaisine näyttelyineen ja hyvinkin tieteellisine seminaareineen järjestettiin säännöllisesti. Suomen kouluissa toimi tuolloin monia luontokerhoja, esimerkiksi Hämeenlinnan tyttölyseossa (nykyinen Kauriala) toimi omansa, luontokerho Mykerö. Luontoliiton tapahtumissa luontokerhot kilpailivat keskenään esimerkiksi näyttelyosastoiden laajuudessa ja esillepanossa. Lisäksi oli kotimaisia ja myös kansainvälisiä Luontoliiton leirejä, joille calypsolaiset osallistuivat aktiivisesti.

Jaakko Kanerva oli Lyseon lukion pitkäaikainen biologian ja maantieteen lehtori. Hänen aikanaan Calypso retkeili aktiivisesti ja joka toinen viikko pidettiin kerhoilta biologian luokassa, Calypso-lehtiä julkaistiin ja osassa kerhoiltoja oli teema, kuten lemmikki-illat. Pikkujouluretket, samoin kuin retket Evolle ovat varmasti jääneet monien muistoihin.

Mitä tänään?

Vuoden 2009 jälkeen calypsolaiset ovat kokoontuneet joka viikko ruokatuntisin, retkeilleet lumikenkien kanssa ja ilman lähikohteissa, kuten Janakkalan Suursuolla ja Kappolan linnavuorella. Yli yön retkiä on pidetty pikkujouluteemalla mökeissä ja teltta/laavumajoituksella keväisin eri kansallispuistoissa, kuten Repovedellä ja Helvetinjärvellä. Iltapäiväretki Kangasalan Sääksikeskukseen on kuulunut perinteisiin, samoin kuin koko koululle avoin bussiretki Korkeasaaren kissojen yöhön.

Teksti: Säde Andsten ja Pieta Tukkimäki-Hildén