Aikuislinjan opiskelijalle
Täältä löydät tärkeää tietoa opiskelujasi varten.
Lukio valmentaa yliopisto- ja korkeakouluopintoja varten sekä muuhun ammatilliseen koulutukseen. Vaikka et suunnittelisikaan jatko-opintoja, lukion antamasta yleissivistyksestä on paljon hyötyä elämässä. Aikuislinja antaa monia tietoja ja taitoja – omat mieltymyksesi ja tavoitteesi ovat ratkaisevassa asemassa.
Hämeenlinnan lyseon lukion aikuislinjalla pidetään tärkeänä sekä opetus- että sivistystehtävää. Arvoihin, asenteisiin ja tahtoon liittyviä sivistystavoitteita pidetään samanarvoisina kuin tietoja ja taitoja, joita mitataan lukio-opintojen lopuksi ylioppilaskokeissa sekä muilla arvioitavilla näytöillä. Hämeenlinnan lyseon lukion aikuislinjalla kokonaisvaltaisen yleissivistyksen kartuttaminen tukee kasvua ihmisenä, mikä parantaa hänen itsetuntemustaan, hyvinvointiaan sekä motivaatiotaan. On tärkeää, että viihdyt omassa koulussasi. Täällä keskustellaan, väitellään ja vaikutetaan.
Tutkinto-opiskelu tarkoittaa sitä, että opiskelet useita aineita tai keskenjäänyttä oppimäärää ja tähtäät ylioppilastodistuksen tai/ja lukion oppimäärän suorittamiseen. Tavoitteiden saavuttaminen on sekä opiskelijan että opettajien etu ja päämäärä. Lukiossa käsitellään laajoja asiakokonaisuuksia. Tehtäviä ja omaehtoista opiskelua on paljon. Itsenäisen työn ja oman vastuun määrä saattaa alkuun tuntua suurelta. Kuitenkin aikuisen opiskelijan elämänkokemus helpottaa monen asian opiskelua. Myös opiskelutekniikka hioutuu koko ajan. Sinulla on mahdollisuus suorittaa opintojasi lähiopetuksessa koulussa, jolloin tapaat opettajia ja muita opiskelijoita iltapäivän ja illan tunneilla. Myös verkko-opintoja opiskellessasi voit aina ottaa yhteyttä opettajaan.
Kun suunnittelet ajankäytön mahdollisen työsi ja opiskelun välillä, opiskelu sujuu hyvin. Ryhmän myönteinen ja aktiivinen henki on opiskelujen kannalta erittäin tärkeää. Hyvä vaihtoehto voikin olla opiskelu ja jopa kokeisiin lukeminen yhdessä
Aikuislinjalla voi suorittaa myös yksittäisen aineen opintoja, esim. matematiikkaa, englantia ja ruotsia. Aineopiskelijalta peritään aineopiskelijamaksu.
Aikuislinjalla opetus tapahtuu pääsääntöisesti koulussa iltaisin maanantaista torstaihin 5 jaksossa. Opetettavat aineet vaihtuvat jaksoittain lukuvuoden opintotarjottimen mukaisesti. Opintotarjotin julkaistaan kotisivuilla välilehdellä Opiskelijalle-> . Jos olet jo aikuislinjan opiskelija ensi vuoden opintotarjotin on näkyvillä Wilmassasi (->Kurssitarjotin->muuta kurssitarjotin valintoja). Ilmoittautuminen opintoihin Wilman kautta on mahdollista noin viikkoa ennen koulun alkua. Ilmoittautuessasi uutena opiskelijana saat Wilma-tunnukset ja sinua opastetaan niiden käyttöön. Wilma-tunnuksilla pääset myös ilmoittautumaan eri opintojaksoille. Opinto-ohjaajasi auttaa sinua alkuun.
Opintojaksoja on mahdollista suorittaa myös verkossa. Aikuislinjan verkko-opinnot ovat tutkinto- ja aineopiskelijoille maksuttomia. Ulkopuolisille opiskelijoille yhden opintojakson hinta on 140 €. Se laskutetaan ilmoittautumisen yhteydessä.
Halutessasi suorittaa opintoja verkossa, ota yhteys opettajaan sähköpostitse tai Wilmassa. Opintoalusta ”avaimen tai tunnuksen” (esim. Moodle-avaimen) saatuasi sinulla on noin 8 viikkoa aikaa suorittaa jokainen opintojakso. Jos suoritat paljon opintoja, kannattaa suunnitella opiskeluaikataulu huolella. Verkko-opintojakso on suoritettava arvosanalla 5 tai enemmän eikä siitä voi saada hylättyä arvosanaa opintorekisteriin. Jos suoritus on hylätty eikä arvioinnin kriteerit muutoin täyty, suoritusta ei huomioida opintosuorituksissa.
Ilmoita ilmoittautuessasi opettajalle seuraavat tiedot. Opettajan nimen löydät Wilman opintotarjottimelta tai verkkoympäristön kulloinkin kyseessä olevan opintojakson etusivulta:
Tarjolla olevat verkko-opinnot löytyvät Wilmasta tai opintotarjottimesta. OPintotarjotin julkaistaan, kun se seuraavan lukuvuoden osalta valmistuu viimeistään elokuun alussa.
Opintotarjotin 2024-2025
Ellet pääse osallistumaan lähiopetukseen, opintojen suorittaminen onnistuu myös itsenäisesti tenttimällä sellaisissa aineissa, joissa ei ole verkko-opintoja tarjolla. Itsenäisesti suoritettavista opinnoista on aina neuvoteltava opettajan kanssa etukäteen ja suunniteltava niiden suorittaminen. Itsenäisesti suoritettavasta opintojaksosta opiskelija ja opettaja laativat sopimuksen. Wilmassasi on sinisessä yläpalkissa kohta Hakemukset ja päätökset, mistä voi tehdä opettajalle sähköisen hakemukset itsenäisestä suorittamisesta. Suositus on, että opintojakso suoritetaan itsenäisesti sellaisen jakson aikana, jolloin vastaava opintojakso järjestetään myös lähiopetuksena. Huomaa kuitenkin, että jo aloitettuasi opiskelun lähiopetuksessa, et voi kesken lähiopetuksen vaihtaa itsenäiseen suorittamiseen.
On hyvä myös muistaa, että opintojen suorittaminen itsenäisesti vaatii omaa aktiivista panosta, sillä laajat asiakokonaisuudet on opeteltava itse. Itsenäisesti suoritettaviin opintojaksoihin kuuluu aineesta riippuen loppukokeen lisäksi myös erilaisia tehtäviä, joita opiskelija tekee hyväksytysti. Itsenäisesti suoritettu opintojakso on suoritettava hyväksytysti (vähintään arvosana 5 tai hyväksytty), jotta opiskelija voi lukea sen kokonaisopintopistemääräänsä.
Opiskelija voi suorittaa lukio-opintoja myös tenttimällä. Tällöin opiskelijan on otettava yhteyttä aineen opettajaan viimeistään viikkoa ennen opintojakson alkua saadakseen tenttiluvan, sillä kaikki lukio-opinnot eivät sovellu tenttimiseen. Tentin suorittamistavoista määrää kunkin aineen opettaja. Tenttiin voi kuulua esseitä, muita kirjallisia töitä, sekä mm. suullisia osuuksia ja/tai kirjatentti. Tenttimistä ei suositella opiskelijalle, jolla kyseisen aineen arvosanat ovat alle 7.
Opiskelijalle varataan yhden kerran mahdollisuus suorittaa erillisessä kuulustelussa opintojakso, josta hän on saanut heikon arvosanan 4 tai tullut muutoin hylätyksi. Opiskelija saa osallistua kerran uusintakuulusteluun myös siinä tapauksessa, että hän on hyväksyttävästä syystä ollut poissa varsinaisesta kokeesta ja selvittänyt luotettavasti poissaolon syyn opettajalle. Uusintakuulustelut pidetään jakson päätyttyä lukuun ottamatta 5. jaksoa, jonka uusintakuulustelu pidetään seuraavan lukuvuoden aluksi elokuun lopussa. Uusintakuulustelut pidetään ilmoitettuna päivänä klo 17.00–20.00.
Uusintakuulustelu päivämäärät on nähtävissä sivulta Työ-ja loma-ajat.
Mikäli opiskelijalla on aiempia opintoja, niitä voidaan ottaa huomioon soveltuvin osin. Tarvittaessa opiskelija voi rehtorin luvalla keskeyttää opintonsa muuttuneen elämäntilanteen vuoksi yhden tai useamman jakson ajaksi. Tällöin opiskelija ei menetä tutkinnon suorittamisaikaa. Lukion opintojaksot arvostellaan itsenäisinä kokonaisuuksina. Kun lukion oppimäärä on suoritettu, opiskelija saa lukion päättötodistuksen. Osallistuttuaan ylioppilaskokeisiin ja suoritettuaan ne hyväksytysti ylioppilastutkintomääräysten mukaisesti, voi päästä myös ylioppilaaksi mikäli oppimäärä on valmis tai opiskelijalla on yo-tutkintomääräyksiin hyväksyttyvä ammattitutkinto. Aineopiskelija saa todistuksen suorittamistaan opinnoista.
Sivua päivitetty 11.6.2024 kello 10:29