Selaa
Mahdollisuuksia ja keinoja osaamisen ja innostuksen lisäämiseen työpaikoilla
5.5.2022
Tässä blogissa kirjoitetaan kuulumisia ajankohtaisista työelämän ilmiöistä ja teemoista. Blogissa etsitään vastauksia siihen, miten yhteiset tavoitteet saavutetaan ja arki olisi sujuvaa.
Työelämän muuttuminen edellyttää jokaiselta sopeutumista ja entistä enemmän kykyä toimia menestyksekkäästi itse muutoksen ohjaajana. Tämä ohjaakin työntekijää suuntaamaan ajatuksiaan enemmän siihen, mitä voi itse tehdä auttaakseen itseään ja tulla tietoisemmaksi tilanteestaan sekä jaksamisestaan. Työstä keskustelun tulisi olla jatkuvaa ja matalalla kynnyksellä toimivaa. Keskusteluvälit olisi hyvä saada sellaisiksi, että ongelmatilanteissa on helppo puhua. Korjata se mikä ei toimi – tehdä sitä mikä toimii. Tähtäimenä siis arjen esteiden poisto ja onnistumisen mahdollisuuksien kasvattaminen.
Kanta-Hämeessä on vielä hetken käynnissä INTO2 ESR-kehittämishanke, jonka tavoitteena on edistää hyvää työelämää yhdessä työyhteisöjen kanssa. Hankkeen toteuttajina toimivat Koulutuskuntayhtymä Tavastia, Hyria koulutus ja Lounais-Hämeen Koulutuskuntayhtymä.
Hankkeen toimenpiteillä on kehitetty työpaikan sujuvaa arkea, kuten esimiestyötä, prosesseja, henkilöstön osallistumista, työhyvinvointia ja sitä kautta parantaa palvelujen laatua ja asiakastyytyväisyyttä. Valmennuksissa organisaatiot ovat saaneet apua nykytilan arviointiin, epäkohtien kartoittamiseen, voimavarojen tunnistamiseen ja työyhteisön kehittämiseen. Erilaiset alkukartoituksen menetelmät ovat toimineet hyvin työyhteisön voimavarojen ja vahvuuksien tunnistamisessa sekä konkreettisten kehittämiskohteiden nimeämisessä.
Yksi parhaista hyödyistä organisaatioille Tavastian valmennuksissa on ollut prosessihaastattelu-malli, joka toteutettiin täysin itseohjautuvasti video-ohjauksen avulla. Suuri hyöty oli se, että saimme toteutettua prosessin, jossa jokainen työntekijä tuli kuulluksi ja jokainen kuunteli toista. Samalla johto sai haltuunsa mittavan aineiston työpaikan työn sujuvuuteen vaikuttavista tekijöistä. Tarkoituksena oli saada focus tehokkuusajattelusta sujuvaan arkeen – kun tehokkuus ahdistaa, ihmisen mieli alkaa ratkoa asioita ”sujuvan arjen kautta”. Uusi ajatusmalli on jo lähtenyt liikkeelle.
INTO2-hankkeessa on hyödynnetty työhyvinvoinnin kehittämiseksi jo aikaisemmassa INTO-osallistu ja innostu -hankkeessa hyviä tuloksia saavuttanutta Mental Management Tavastia -mallia. Mental Management Tavastia -malliin liittyvä valmennus on väitöskirjaan perustuva (Ahvenniemi, 2013).
Rita Ahvenniemi on väitellyt tohtoriksi 2014 Tampereen yliopistossa aiheesta ”Mental Management: NLP ja relaksaatio opettajien jaksamisen edistäjinä”. Ritan tuomaa lisäarvoa ja osaamista hyödynnettiin erityisen vahvasti hankkeen julkisten organisaatioiden valmennuksissa, joissa Mental Management -mallia on hyödynnetty erityisesti tiimien vahvistamiseen ja itseohjautuvuuteen.
Ritalta on ilmestynyt kirjoja: 2018 ”Mental Management: Käsikirja uuden työelämän kohtaamiseen” ja 2021” Mental training”. Työntekijöiden hyvinvointi on jatkuvan tuottavuuden edellytys. Tulevaisuudessa pärjääminen edellyttää ajattelutavan uusimista. Työelämän haasteissa tarvitsemme mallia, jonka valossa tilannetta tarkastellaan ja mallin pohjalta nousevaa menetelmää eli interventiota, jolla uusia käytäntöjä – työntekijöiden itse valitsemia – saadaan työntekijöiden arkirutiineihin. Mental Management on myös koulutuskokonaisuus viestinnän, ongelmanratkaisun ja tehokkaan toiminnan ydinkysymyksistä (Ahvenniemi, 2018). Mental Management Tavastia on nimikesuojattu palvelutuote.
Hankkeen valmennuksissa organisaatiot saavat apua nykytilan arviointiin, kuormitustekijöiden ja epäkohtien kartoittamiseen, voimavarojen tunnistamiseen ja työyhteisön kehittämiseen. Hankkeen myötä erityyppisten organisaatioiden; yritysten, yrittäjien ja työtekijöiden työhyvinvointi on parantanut. Yksittäiset työntekijät saavat apua oman työnsä ja työhyvinvointinsa kehittämiseen.
INTO2-hanke päättyy kesäkuun loppuun. Hyrian, Tavastian ja LHKK:n yhteisen INTO2-hankkeen tuottamassa #toivonkevät2022 -julkaisusarjassa nostetaan esille hankkeen aikana syntyneitä työhyvinvointiin ja johtamiseen liittyviä havaintoja ja teemoja. Tavastian kiintopisteenä on sujuva arki, jossa keskitytään siihen, mikä on yhteisten tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaista ja tarpeellista.
Tutustu INTO2-hankkeen parhaisiin paloihin!
Työhyvinvointia kehitetään yhdessä. Yksilön on tärkeää oppia tunnistamaan signaaleja muuttuvasta jaksamisesta. Kehittämisen lähtökohdiksi voidaan sopia yhteisesti laaditut etenemisohjeet. Oleellista on keskittyä siihen, mikä on yhteisten tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaista ja tarpeellista.
Kysymys on samalla työhyvinvoinnin oppimisprosessista, jos/kun on ongelmia tai kehitettävää, tulee asia tunnistaa ja paikantaa. Tarvitaan päätös kehittämisestä, lähtötilanteen analysointi vahvuuksista ja kehittämisen tarpeista. Suunnitelmaan liitetään yhteisesti sovitut toimenpiteet, aikataulut ja vastuut. Sovitaan yhteisestä toteutuksesta ja miten toteutusta arvioidaan. Työssä onnistumisen kivijalkana on sujuva arki:
Lomalla on tärkeä merkitys hyvinvoinnin kannalta. Tarvitsemme palautumista jaksaaksemme ja voidaksemme olla energisiä. Voimavarat ja palautuminen ovat vastapainoja kuormitukselle. Jatkuva ja liiallinen kuormitus ilman riittäviä palautumisjaksoja on haitallista.
Monella on takana pitkä työjakso ja loma-aika on lähestymässä. Katso tästä mentaalivalmentaja Anne Talvitien parhaat vinkit työstä lepoon siirtymiseen. Mikä keino on sinulle paras tapa lomalle siirtymiseen?
Sivua päivitetty 31.5.2022 kello 13.23
Minä ja työ – paras pari käynnisti INTO2-hankkeen webinaarisarjan. Toteutimme webinaarisarjan Parkki Business Parkille. Halusimme nostaa Anne Talvitien kanssa esille […]
Työssä onnistumisen kivijalkana on sujuva arki, jossa keskitytään siihen, mikä on yhteisten tavoitteiden kannalta tarkoituksenmukaista ja tarpeellista. Työhyvinvoinnin kehittämisessä on […]