Yhteisöllisyys on vuorovaikutusta, yhdessä olemista ja tekemistä, sosiaalisia suhteita ja yhteenkuuluvuutta.

Ryhmätoimintaa opiskelijoille

Tule mukaan opiskelijatoimintaan! Saat uusia kavereita ja pääset järjestämään mukavia tapahtumia muille opiskelijoille. Tutortoiminnassa pääset myös kertomaan omasta opiskelustasi alasta kiinnostuneille.

Freedom-ryhmätoiminta – tsemppiä opiskeluun

Opiskelijoilla on mahdollisuus päästä mukaan Freedom-ryhmätoimintaan, jonka tavoitteena on opintojen edistymisen tukeminen, itsetunnon kohottaminen ja osallisuuden lisääminen. Ryhmässä vahvistetaan osallistujien positiivisia kokemuksia opinnoista, tuetaan opiskelussa jaksamista ja innostetaan vapaa-ajantoimintaan matalan kynnyksen periaatteella. On mahdollista, että Freedom-ryhmän kautta löydät kavereita ja pääset tutustumaan toimintaan, jota et ole ennen kokeillut. Osallistujat ryhmiin valitaan ohjatusti.

  • Lisätietoja antavat koulukuraattori Janne Väinölä sekä ohjauspalvelujen henkilöstö.

Tiedotamme lukuvuoden aikana, mitä muita ryhmiä alkaa. Aikaisemmin on ollut mm. jännittäjäryhmä, jossa löydetään yhdessä keinoja jännityksen lieventämiseksi sekä tutustutaan itseen erilaisten tehtävien ja rauhoittumisharjoitusten avulla. Lisäksi on ollut voimaryhmä, jossa vahvistetaan itsetuntemusta ja positiivisia kokemuksia itsestä. Lisätietoja ryhmätoiminnasta saat kuraattoreilta ja nuoriso-ohjaajalta.

Opiskelijakunta

Kaikki Ammattiopisto Tavastian opiskelijat kuuluvat opiskelijakuntaan, jonka tehtävänä on edistää opiskelijoiden yhteistoimintaa, vaikutusmahdollisuuksia ja osallistumista sekä kehittää opiskelijoiden ja koulutuksen järjestäjän välistä yhteistyötä. Opiskelijakunnan hallitusta kuullaan säännöllisesti opiskelua koskevissa asioissa.

  • Opiskelijakunnan toimintaa liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä mm. yhteisö- ja hyvinvointiohjaaja Juulia Pääkköseen.
Tutustu opiskelijakunnan hallituksen toimintaan ja tule mukaan!

Tutortoiminta

Tutorit ohjaavat ja tukevat uusia aloittavia opiskelijoita kaikessa opiskeluun liittyvässä. Tutorit toimivat oman tutkintonsa tai Ammattiopisto Tavastian markkinoijana erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa ja osallistuvat myös yhteisöllisten tapahtumien järjestämiseen. Tutorina voi toimia pääasiassa toisen opiskeluvuoden aikana.

SAKU-toiminta

Haluatko unohtumattomia kokemuksia, uusia ystäviä ja yhdessä tekemistä? Kiinnostaako kulttuuri, musiikki, kuvataide tai liikunta? SAKU ry on Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, jonka toiminnan tarkoituksena on edistää työ- ja toimintakykyisyyttä, hyvinvointia, yhdessä tekemistä sekä elämäniloa ammatillisessa koulutuksessa. Ammattiopisto Tavastian opiskelijat ovat oikeutettuja osallistumaan SAKU-toimintaan.

SAKUstars-kulttuurikilpailut

SAKUstars on valtakunnallinen kulttuurikilpailu kaikille ammattiin opiskeleville. Kilpailuissa on sarjoja sekä ennakkoon lähetettäville töille että paikan päällä tehtäville suorituksille. Mukana on kaikki, mitä kulttuuriin kuuluu ja kilpailuun voi osallistua joko yksilönä tai osana joukkuetta. Parhaat kilpailutyöt ja esitykset palkitaan. Seuraavat kisat järjestetään Joensuussa 8.–10.4.2025. Lue lisää!

Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä omaan opettajaasi tai nuoriso-ohjaajaan. Osallistuminen on opiskelijalle maksutonta.

SAKU-opiskelijaliikunta

Opiskelijaliikunta tarjoaa ammattiin opiskeleville kipinöitä uuden liikuntaharrastuksen aloittamiseen, motivaatiota ja lisähaastetta harrastamiseen sekä mahdollisuuden nuorten oman toiminnan järjestämiseen. Tavoitteena on tukea nuorten liikunnallista, aktiivista ja terveellistä elämäntapaa sekä aktiiviseksi kansalaiseksi kasvamista. Opiskelijoiden harrasteliikuntaa ja kilpaurheilua järjestetään sekä alueellisissa että valtakunnallisissa tapahtumissa. SAKUgames-tapahtumassa kilpaillaan sekä yksilö- että joukkuelajeissa. 

Tutustu SAKU ry:n opiskelijoiden tapahtumakalenteriin osoitteessa sakury.net ja valitse itsellesi sopivat lajit ja tapahtumat! Lajivalikoimassa on jokaiselle jotakin.

Lisätiedot toiminnasta ja ilmoittautumiset:

  • Anni Rahkonen, nuoriso-ohjaaja (SAKUstars), puh. 050 464 1325
  • Kimmo Väre opettaja (SAKU-opiskelijaliikunta), puh. 050 467 7912

Kilpailutoiminta

Taitaja-kilpailut

Taitaja on nuorten ammattiosaamisen suomenmestaruuskilpailu. Skills Finland ry järjestää kilpailun vuosittain. Kilpailuihin voivat osallistua kilpailuvuonna enintään 21 vuotta täyttäneet opiskelijat. Taitaja-kilpailussa ammattiin opiskelevat nuoret kilpailevat SM-mitaleista ammatillisiin perustutkintoihin perustuvissa lajeissa. 

Seuraavat ammattitaidon SM-kilpailut järjestetään Turussa 5.–8.5.2025. Finaaleihin pääsevät kilpailijat karsitaan semifinaaleissa, joita järjestetään ammatillisissa oppilaitoksissa ympäri Suomen alkuvuodesta 2025. Kerro kiinnostuksestasi osallistua Taitaja-kilpailuun opettajallesi ja ilmoittaudu rohkeasti mukaan semifinaaleihin! Saat arvokasta kokemusta, opit uusia taitoja ja solmit verkostoja, saat uusia kavereita ja kasvatat ammatillista osaamistasi kohti huippua.

Lue lisää:

Ammattiopisto Tavastia on vahvasti mukana Taitaja-toiminnassa. Haluamme rohkaista ja tukea opiskelijoitamme osallistumaan kilpailutoimintaan. Loppukilpailuun jokaiseen lajiin karsitaan yleensä kahdeksan kilpailijaa esikarsintojen ja semifinaalin kautta. Taitaja-kilpailuista saat lisätietoa vastuuopettajaltasi ja uraohjaaja Tiia Mäkiseltä, puh. 050 409 7714.

Aloitetoiminta

Opiskelijoilta pyydetään hyviä ideoita, aloitteita, oppilaitoksen kehittämiseksi. Aloite on toteuttamiskelpoinen ehdotus, joka Ammattiopisto Tavastiassa

  • parantaa oppilaitoksen toimivuutta ja kestävää kehitystä
  • parantaa opiskelijoiden motivaatiota
  • parantaa oppimisympäristön työskentelyoloja, työturvallisuutta ja viihtyisyyttä
  • kehittää työmenetelmiä, työvälineitä, koneita tai laitteita
  • vähentää kustannuksia tai poistaa tarpeetonta työtä
  • kehittää yhteistyötä ja verkostoitumista
  • parantaa oppilaitoksen imagoa, tunnettuutta, markkinointia tai tiedotustoimintaa

Pääset tekemään aloitteen Opiskelijan linkit -sivulta, kohdasta “Muita yhteisiä pikalinkkejä” > ”Tuliko idea? Tee aloite!”. Aloitteesi käsitellään kuntayhtymän johtoryhmässä.

Sivua päivitetty 24.1.2025 kello 11.45