Suomen Luonnon päivää on vietetty vuodesta 2013 aina elokuun viimeisenä lauantaina. Tänä vuonna se osuu elokuun 28. päivälle. Täältä löydät erilaisia vaihtoehtoja juhlia luontoa. Vie itsesi metsään kävelemään ja nauttimaan loppukesän fiiliksistä. Moni nauttii marjojen keräämisestä ja sienestämisestä. Luonnon katseleminenkin rentouttaa. Ota ystävä mukaan ja nauti luonnosta. #luonnonpäivä
Tämä viikko on myös puunhalausviikko. Onko sinulla lempipuu? Jos ei ole, niin hanki sellainen. Se voi olla kaupungissa, puistossa, metsässä tai missä ikinä puita kasvaakaan. Puunhalausviikon tarkoituksena on osoittaa, kuinka paljon me arvostamme luontoa, kaupungin puistoja ja muita viheralueita, joita ympärillämme on. Rohkeasti vaan ajatuksesta tekoihin. #puunhalausviikko
Oletko koskaan nukkunut todellisessa luksushotellissa? Nyt sinulla on mahdollisuus tehdä se yhdessä monen muun kanssa. Suomen Luonnon päivä päätteeksi nukutaan yö ulkona. Tämän hetkisen säätiedotuksen mukaan edes sadetta ei ole luvattu. Joten voit nukkua vaikka taivasalla kattona tähtitaivas. Teltta tai riippukeino ovat myös hyviä vaihtoehtoja. Poissuljettuja eivät ole myöskään terassi tai parveke. Sinä päätät. #nukuyöulkona ja nukut hyvin.
Näihin tunnelmiin.
Sivua päivitetty 26.8.2021 kello 21.00
Ammattiopiston ja lukioiden opiskelijat ovat tällä hetkellä etäopetuksessa, joten he eivät käytä opiskelijaravintoloiden palveluja. Tila ei kuitenkaan ole tyhjillään, sillä […]
Jos etätyö ja etäopiskelu tuntuivat raskautensa ohella keväällä myös hieman jännittävältä ja uudelta, tämä syksyinen nopea siirtyminen etäopetukseen on nyt […]