Ympäristöblogi

Puolusta luontoa ja ilmastoa – anna valomerkki

26.3.2021 Merja Kytöaho

Earth Hour on ympäristöjärjestö WWF:n järjestämä maailman laajuinen ympäristötapahtuma, jota vietetään lauantaina 27.3.2021. Tapahtuman aikana, lauantaina klo 20.30–21.30, sammutetaan kaikki turhat valot. Symbolisella eleellä annetaan valomerkki luonnon ja ilmaston puolesta.

Earth Hour -tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2007 ja se sai alkunsa Australian Sydneystä. Silloin tapahtumaan osallistui yli kaksi miljoonaa ihmistä. Suomessa tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009. Viime vuonna tapahtumassa oli mukana 190 maata ja tapahtuman pääpaino oli verkossa. Earth Hour -päivitykset keräsivät somessa 4,7 miljardia näyttökertaa. Toivottavasti sinä olet myös mukana tänä vuonna omilla päivityksilläsi.

Tänä vuonna kerätään yksityisiltä ihmisiltä ja yrityksiltä lupauksia luonnon ja ilmaston hyväksi. Kävin antamassa oman lupaukseni planeetalle. Käy sinäkin lupaamassa täällä.

Tavastian ilmastopuu on kerännyt myös useita ilmastotekoja. Jos et vielä ole kirjannut sinne omaasi, niin tee se nyt. Ilmastopuuhun pääset liittymään tästä.

#minuntekoni #ilmastonviikkohämeenlinna #earthhour

Merja Kytöaho

Merja Kytöaho on Ammattiopisto Tavastian ravintola-, catering- ja elintarvikealan koulutuspäällikkö sekä Tavastian kestävä tulevaisuus -ryhmän puheenjohtaja.

Sivua päivitetty 26.3.2021 kello 08.56

Tutustu myös näihin kirjoituksiin

Merja Kytöaho 26.8.2021

Suomen Luonnon päivä

Suomen Luonnon päivää on vietetty vuodesta 2013 aina elokuun viimeisenä lauantaina. Tänä vuonna se osuu elokuun 28. päivälle. Täältä löydät […]

Lue kirjoitus

Merja Kytöaho 23.3.2021

Kohti vähäpäästöisempää huomista

Koulutuskuntayhtymä Tavastian rakennusten pääasiallinen lämmitysjärjestelmä on kaukolämpö. Kahdessa rakennuksessa (F ja S) käytetään lisäksi aurinkosähköä ja I-rakennuksessa maalämpöä. Auringosta saatava […]

Lue kirjoitus