Kestävä kehitys nousi poliittisesti esiin ensimmäisen kerran 1980-luvun lopulla, jolloin YK:ssa määriteltiin kestävän kehityksen osa-alueiksi sosiaalinen, taloudellinen, ympäristöllinen ja kulttuurinen kehitys. Kestävä kehitys on toimintaa, joka ei vaaranna tulevien sukupolvien oikeutta omaan kehitykseensä.
Vuonna 2015 luotiin kestävän kehityksen 17 tavoitetta, joita nykyään kutsutaan nimellä Agenda 2030. Lue lisää
Ammattiopisto Tavastialla on pitkä historia kestävän tulevaisuuden edistämisessä. Ympäristöryhmä aloitti virallisen toimintansa jo vuonna 2007. Ryhmä muutti nimensä ympäristöryhmästä ensin Keke-ryhmäksi ja viimeksi Ketu-ryhmäksi. Ensimmäinen ympäristöohjelma Tavastialle laadittiin vuonna 2010. Kestävän tulevaisuuden koordinoinnista ovat vastanneet opettaja Mervi Turtiainen, koulutuspäällikkö Merja Kytöaho ja syksystä 2023 lähtien lehtori Marika Himanen.
OKKA-säätiön kestävän kehityksen sertifikaatti koko Ammattiopisto Tavastialle saatiin vuonna 2017. Sitä edelsi mittava työ, kun laadittiin tutkintokohtaiset kestävän kehityksen itsearvioinnit, silloin erikseen nuorille ja aikuisille järjestettäviin tutkintoihin. OKKA-säätiön kestävän kehityksen sertifikaatti uusitaan kolmen vuoden välein, seuraavan kerran vuonna 2025. OKM:n laatupalkintokilpailun kunniamaininta sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden edistämisestä saatiin vuonna 2022.
Ammattiopisto Tavastia osallistui kahden vuoden ajan VASKI – Vastuullinen ja kestävä ammatillinen koulutus -hankkeeseen, jossa oli mukana 61 ammatillista oppilaitosta. VASKI-hankkeen avulla edistettiin kestävää tulevaisuutta monin eri tavoin. Lue lisää VASKI-hankkeesta: www.vaski.info
VASKI-hankkeen tuloksena syntyi ammatillisen koulutuksen Kestävän kehityksen tiekartta, jonka pohjalta Tavastiaan laaditaan kestävän tulevaisuuden johtamisen ohjelmaa, joka on myös vastuullisuusohjelma. Ekologisen kestävyyden osalta toimenpiteet laadittiin VASKI-hankkeen aikana, ja muiltakin osin kehittämistyö on käynnissä.
VASKI-hankkeessa käynnistettiin ammatillisten oppilaitosten hiilijalanjäljen laskentaa. Ammattiopisto Tavastia sai laskettua vuosien 2021 ja 2022 hiilijalanjälkensä. Laskentaa tulee vielä tarkentaa, jotta sen tuloksiin voi luottaa ja toimenpiteiden vaikuttavuutta seurata. Hiilijalanjäljen laskennan perusteella olemme sopineet, että keskitymme hiilijalanjäljen pienentämisessä sellaisiin asioihin, joihin voimme konkreettisesti vaikuttaa. Tavoitteet kirjattiin vuoden 2024 tuloskorttiin.
VASKI-hankkeessa Ammattiopisto Tavastialle laadittiin kestävän tulevaisuuden vuosikello, jossa ovat kestävän tulevaisuuden edistämisen teematapahtumat. Opiskelijoilla ja henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kestävän tulevaisuuden edistämiseen mm. yhteisellä Teams-kanavalla.
Kestävä tulevaisuus vaatii tekoja. Myös asenne on tärkeä. Me voimme ja meidän pitää vaikuttaa hiilijalanjälkemme pienentämiseen ja hiilikädenjälkemme kasvattamiseen. Ammatillisella koulutuksella on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa uusien ammattilaisten nykyistä kestävämpään toimintaan. Työtä pitää tehdä yhdessä opiskelijoiden, henkilöstön ja työelämän yhteistyökumppanien kanssa. Tärkeää on, että kestävää tulevaisuutta tehdään uskoen parempaan tulevaisuuteen. Toivottomuus ja kyynisyys eivät johda mihinkään. Yhdessä tehden me ihmiset ja luonto voimme paremmin.
Sivua päivitetty 9.2.2024 kello 14.16
Ilmaston viikko 2021 on hämeenlinnalaisten toimijoiden WWF:n Earth Hour -tapahtuman ympärille suunnittelema teemaviikko. Viikkoa vietetään nyt toista kertaa. Teemaviikolle on […]
Ammattiopisto Tavastia sai Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaatin elokuussa 2017. Nyt haemme sille jatkoa. Auditointitilaisuus on perjantaina 26.11.21. Auditoija haastattelee johtoa, […]