Työelämässä oppiminen on työpaikalla järjestettävää koulutusta (TJK), jota voidaan toteuttaa oppisopimuksella tai koulutussopimuksella. Oppisopimuksessa sinulle maksetaan palkkaa.

Koulutus- ja oppisopimuksen kesto määräytyy HOKSissa. Kesto voi olla muutamasta viikosta jopa koko tutkinnon suorittamisen ajan. TJK on yksi oppimisympäristö. Jos työelämässä oppiminen on sinulle sopiva tapa oppia, voit keskustella asiasta vastuuopettajasi kanssa.

Sopimuksessa sinulle määritellään työpaikalla oppimista ohjaava työpaikkaohjaaja ja opettaja. Sopimus pitää olla allekirjoitettuna ennen työpaikalla järjestettävän koulutuksen alkamista.

Työpaikkaohjaaja perehdyttää, ohjaa ja antaa palautetta osaamisesi kehittymisestä. Opettaja ohjaa sinua sovitulla tavalla (esim. Wilma, puhelin, Teams) ja käy tapaamassa sinua ja työpaikkaohjaajaasi. Opettajaan kannattaa olla yhteydessä aina, kun työpaikalla järjestettävässä koulutuksessa ilmenee jotakin kysyttävää.

Osaamisen arviointi (näytöt) toteutetaan pääosin työpaikalla järjestettävän koulutuksen yhteydessä. Ennen näyttöä opettaja ja työpaikkaohjaaja varmistavat, että sinulla on riittävät valmiudet osaamisen osoittamiseen. Työpaikalla järjestettävään koulutukseen pääsy voidaan evätä tai siirtää, mikäli sinulla on suorittamattomia opintoja, joiden katsotaan estävän työpaikalla järjestettävän koulutuksen tavoitteiden saavuttamisen tai näytön suorittamisen.

Työpaikalla järjestettävän koulutuksen lisäksi opiskelija voi olla työpaikalla tutustumassa työelämään. Työelämään tutustumisjaksot eivät ole sidottu tietyn tutkinnon osan osaamisen hankkimiseen. Työpaikalla järjestettävä koulutus voidaan toteuttaa myös ulkomailla. Ole yhteydessä osastosi kansainvälisyysvastaavaan, yhteystiedot löydät täältä.

Koulutussopimus

Koulutussopimukseen perustuvassa koulutuksessa opiskelija ei voi olla työsuhteessa. Jos sinulle tarjotaan työsopimusta, selvitä mahdollisuus solmia oppisopimus. Koulutussopimus perustuu sinun kanssasi tehtyyn henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan (HOKS), jonka perusteella koulutussopimustyöpaikan ja Ammattiopisto Tavastian edustajat sopivat osaamisen hankkimisesta. Tutustu koulutussopimukseen huolella ja tee omat vastuutehtäväsi tunnollisesti. Koulutussopimuksessa määritellään työelämässä oppimisen jakson pituus. Sitä ei pääsääntöisesti muuteta jakson kuluessa ilman erityisiä perusteita.

Perustutkintoa päätoimisesti opiskeleville (ei työvoimakoulutuksessa) kuuluu maksuton lounas myös koulutussopimuksen aikana. Jos lounasta ei kohtuuhintaisesti pystytä järjestämään, sinulle maksetaan ateriakorvaus. Hakemuksen ateriakorvauksesta teet Wilmassa. Hakemus tulee tehdä viimeistään kuukauden kuluessa koulutussopimusjakson päättymisestä. Valmistumisen jälkeen et voi enää hakea ateriakorvauksia.

Tarkista, oletko oikeutettu Kelan koulumatkatukeen työpaikalla järjestettävän koulutuksen yhteydessä. Hae tukea verkkohakemuksella OmaKelassa.

Oppilaitos on vakuuttanut sinut koulutussopimuksen aikana.

Oppisopimus

Oppisopimuskoulutus perustuu opiskelijan ja työnantajan väliseen kirjalliseen määräaikaiseen työsopimukseen (oppisopimus). Viikoittaisen työajan tulee olla keskimäärin vähintään 25 tuntia. Ammattiopisto Tavastia sopii työnantajan kanssa oppisopimuskoulutuksen järjestämisestä, mm. siitä, miten paljon koulutusta toteutetaan oppilaitoksessa. Oppisopimuksen voi solmia koko tutkintoon tai vaikka vain yhteen tutkinnon osaan tai sitä pienempäänkin opintoon.

Jos haluat solmia oppisopimuksen

  • selvitä ensin vastuuopettajaltasi, onko sinulla mahdollisuus siirtyä oppisopimukseen
  • hae työpaikka ja varmista työnantajalta ja vastuuopettajaltasi, onko työpaikassa mahdollista suorittaa tutkinto tai tutkinnon osa
  • suunnittele yhdessä työnantajan ja vastuuopettajan kanssa oppisopimuskoulutuksen ja näyttöjen toteuttaminen (suunnitelma täydennetään HOKSiisi).

Opintososiaaliset etuudet oppisopimuksessa

  • Oppisopimusopiskelija on oikeutettu lain 531/2017, 102§ mukaisesti saamaan opintososiaalisia etuja.
  • Opiskelija tekee hakemuksen opintososiaalisista etuuksista Wilmassa.

Päivärahat

  • Mikäli työnantaja ei maksa teoria-/lähiopetuspäiviltä palkkaa ja opiskelijalle tai yrittäjälle syntyy ansionmenetystä, hän on oikeutettu päivärahaan 15 €/päivä.
  • Mikäli opiskelija on oikeutettu saamaan päivärahaa eli hänelle syntyy ansionmenetystä ja hänellä on huollettavanaan alle 18-vuotias lapsi, hän on myös oikeutettu perheavustukseen 17 €/päivä.

Matkakorvaukset

  • Opiskelijalla on oikeus saada korvausta matkakustannuksista, jos koulutuksen järjestäjän oppimisympäristöissä tapahtuva osaamisen hankkiminen (lähipäivä) edellyttää opiskelijan matkustamista yhteen suuntaan yli 10 kilometriä opiskelijan kotoa opetuspaikalle.
  • Opiskelijalla on oikeus matkakorvaukseen jokaiselta edestakaiselta matkalta. Kun opiskelijalle korvataan päivittäiset matkakustannukset, hänellä ei ole oikeutta majoituskorvaukseen. Jos opiskelijan yhdensuuntainen matka on yli 100 km, maksetaan yksi meno-paluu/viikko.
  • Oppisopimusopiskelijan opintososiaalisiin etuihin liittyvät matkakustannukset maksetaan käyttäen kilometrihinnoitteluna 0,33 € / km. Korvauksen suuruus on rinnastettu Kelan korvaukseen ja maksetaan lyhimmän reitin mukaisesti.
  • Matkan kilometrit määräytyvät internetistä löytyvän reittiohjelman (Fonecta) mukaan. Matkakorvaus maksetaan, jos kustannuksia aiheutuu.

Majoituskorvaukset

  • Opiskelija on oikeutettu saamaan majoituskorvausta 8 €/lähipäivä, jos koulutuksen järjestäjän oppimisympäristöissä tapahtuva osaamisen hankkiminen järjestetään opiskelijan kotikunnan ja oppisopimustyöpaikan sijaintikunnan ulkopuolella ja opiskelijalle ei makseta päivittäisiltä koulumatkoilta matkakorvausta (yhdensuuntainen matka yli 100 km).

TaitavaRekry

Tavastiassa toimii opiskelijoiden henkilöstövuokrauspalvelu TaitavaRekry. Sen tavoitteena on auttaa opiskelijoita työllistymään ja yrittäjiä saamaan osaavaa työvoimaa vuokrapalvelun kautta. Oppisopimus voidaan solmia myös TaitavaRekryn kanssa.

Tutustu TaitavaRekryyn tästä

Sivua päivitetty 2.7.2024 kello 15.42