Kolmen lapsen äiti Heidi Akkila on vastikään valmistunut lähihoitajaksi Ammattiopisto Tavastiasta. Akkila on aiemmin opiskellut merkonomiksi ja työskennellyt siivousalan yrittäjänä sekä laitoshuoltajana, mutta paikkakunnan vaihdoksen myötä vaihtui kokonaan myös ala, ja Akkilasta tuli oppisopimusopiskelija.

34-vuotias Heidi Akkila on omien sanojensa mukaan rakastanut aina siivoamista. Kaupan kassalla työskennellessäänkin hän siivosi kauppaa aina joutaessaan. Ei siis ollut yllätys, että siivouksesta tuli parikymppiselle Akkilalle ammatti useammaksi vuodeksi.

Akkilan äiti oli perustanut siivousalan yrityksen ja Akkila työskenteli hänen kanssaan puolentoista vuoden ajan, kunnes osia vaihdettiin ja Akkilasta tuli yrittäjä neljäksi vuodeksi. Keskimmäinen lapsikin kävi vauvana siivouskeikoilla maaseudun ikäihmisten luona, mutta äitiyslomalla oli myös aikaa pohtia yrityksen tulevaisuutta. Eläkeiän saavuttanut äiti, pienet lapset ja paljon töitä ei ollut toimiva yhtälö.

– Syksyllä 2017 päätin laittaa siivousyrityksen pöytälaatikkoon, jossa se on edelleen, enkä aio takaisin kaivaa, Akkila sanoo.

Yrittäjyydestä luopumisen jälkeen Akkila päätti hakea muille töihin.

– Koitin hakea siivoustyöpaikkoja, mutta moneen paikkaan vaadittiin laitoshuoltajan tutkinto, jota minulla ei ollut.

Akkila kuuli puskaradion kautta mahdollisuudesta suorittaa tutkinto oppisopimuksella sairaalassa ja se onnistuikin. Pian valmistumisen jälkeen Akkiloiden kolmas lapsi kuitenkin ilmoitti tulostaan, ja savokarjalaissyntyinen perhe alkoi tuttavien suositusten kautta miettiä muuttoa Hämeenlinnaan.

Ikäihmisten hoidon kautta opiskelemaan

Lammille asumaan muuttanut Heidi Akkila päätyi töihin henkilökohtaiseksi avustajaksi, mutta sitä hän ei ehtinyt tehdä kuin parisen kuukautta.

– Esimiehen patistamana olin pian tekemässä keikkaa hoivalaitoksessa. Ikinä en ollut juuri koskenutkaan ikäihmiseen, saati kokeillut hoitaa sellaista, Akkila naurahtaa.

Akkila sai hyvän perehdytyksen vuodeasukkaiden hoitoon ja alkoi heti tykätä työstä.

– Kollegat ja esimies kovasti tsemppasivat hakemaan opiskelemaan alaa, kun oppisopimuspaikkakin oli jo valmiina.

Akkila mietti asiaa, ja vaikka erityisesti lääkelaskut tuntuivat ajatuksena pelottavalta, huhtikuussa 2021 hän aloitti opinnot Ammattiopisto Tavastiassa.

– Äkkiä alkoi tuntua siltä, että yhdessä sitä tekemällä opitaan. Löysin itseni keikkailemasta jo kotihoidostakin ja kokemus karttui eri paikoissa.

Opiskelun ja perheen yhdistäminen onnistui

Oppisopimusopiskelijana Heidi Akkilalla oli lähiopetusta pari päivää viikossa, mutta aina uuden tutkinnon osan alussa ensimmäinen viikko oltiin kokonaan lähiopetuksessa.

– Töitä tein suunnilleen sen minimissään vaaditun määrän 25 tuntia per viikko, koska muuten ei olisi riittänyt aika ja jaksaminen, kun lapsetkin olivat niin pieniä ja vaikeassa iässä. Itseni sain nollattua aina koirien kanssa metsässä lenkkeillessä tai niiden kanssa harrastaessa, Akkila kertoo.

Lähihoitajan tutkintoon hän sai hyväksi luettua aiemmasta tutkinnosta lähes kaikki yto-aineet sekä laitoshuoltajan tutkinnosta valinnaiset aineet. Silti etenkin viimeisissä tutkinnon osissa (kotihoito sekä sairaanhoito ja huolenpito) kotitehtävien määrä meinasi uuvuttaa.

– Mutta vaikka niiden tekeminen ärsytti ja univelkaa kertyi, niin niistä tuli opittua enemmän kuin kirjasta lukemalla. Suurimman osan kokeista sain ensimmäisellä yrittämällä suoritettua.

Viimeistä tutkinnonosaa eli sairaanhoitoa ja huolenpito Akkila ei olisi kyennyt suorittamaan alkuperäisessä oppisopimuspaikassani, joten hän siirtyi tekemään tutkinnon loppuun Hämeenlinnan kaupungin kotihoidossa Lammi-Tuulos-alueella.

Nyt valmistumisen jälkeen hän jatkaa töissä samassa paikassa, ja kun opiskelu-urakka on onnellisesti ohi, voi matkan summata seuraavasti:

– Paljon on pitänyt jutella työpaikkaohjaajan kanssa esimerkiksi näytön kriteereistä, jotta sain kiitettävästi tutkinnon suoritettua. Suosittelen lämpimästi hakeutumaan alalle, jos ikäihmiset ovat lähellä sydäntä ja on luonteeltasi avoin ja helposti lähestyttävä.

– Muistisairaiden kanssa toimiessa vaaditaan kärsivällisyyttä ja lempeyttä, jota ei oikein voi opiskella, vaan se täytyy ihmiseltä löytyä itsestään, Akkila päättää.