Oppimisen tuki

Onpa kiva, kun olet täällä!

3.2.2022 Elina Jalli

Ammatillisessa oppilaitoksessa odotamme, että nuori valitsee itse oman polkunsa, oman tulevaisuutensa, ohjautuu kursseille, tulee paikalle, itsearvioi ja osallistuu opetukseen. Korostamme itseohjautuvuutta ja kykyä opiskella itsenäisesti. Koulutuksen koko kirjo korostaa yksilöllisyyttä. Avoimet oppimisympäristöt perusopetuksessa suosivat oppilaita, jotka kykenevät keskittymään ja ohjaamaan omaa oppimistaan. Lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa korostuvat valinnanvapaus ja yksilölliset polut. Me luomme opiskeluympäristön ja opetuksen. Opiskelijan opiskelukykyyn vaikuttavat opiskelijan voimavarat ja opiskelutaidot.

Tutkimusten mukaan suurin osa nuorista voi todella hyvin. Mutta ne, jotka voivat huonosti, voivat entistä huonommin. Noin 20 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä. Yleisimpiä nuorten mielenterveysongelmia ovat mieliala-, ahdistuneisuus, käytös- ja päihdehäiriöt. Vähän yli 10 prosenttia nuorista tarvitsee erikoissairaanhoitoa ongelmiinsa. (Lähde: THL) Nuorisopsykiatrian osastoilla on ruuhkaa kaikissa Suomen sairaanhoitopiireissä. Näitä uutisia voimme lähes viikoittain lukea ja kuulla.

Mielenterveydenpulmien lisäksi nuoruuden kehitysvaiheeseen kuuluu kuohuntaa, erillisyyden ja itsenäistymisen kysymyksiä, oman identiteetin tai seksuaalisen identiteetin etsimistä.

Oppilaitoksessamme monet nuorten oireilut ovat tuttuja. Osa oireilee impulsiivisesti, osa jää kotiin. Me voimme auttaa nuoria monin eri tavoin, mutta miten voimme auttaa heitä, jotka eivät tule kouluun?

Jos opiskelijan poissaoloihin ei puututa, se on viesti siitä, ettei hänestä välitetä. Vaikka opiskelija ei useista yhteydenotoista huolimatta ota yhteyttä, jää hänelle tunne, että häntä on kaivattu. Erityisopettajakollegani kertoi, että oli vastuuopettajana pitkään soitellut ja lähettänyt viestejä opiskelijalleen. Tyttö ilmestyi kolmen kuukauden päästä kouluun ja sanoi, että ope, olit ainoa, joka koskaan soitti mun perään.

Suurin osa opiskelijoista kaipaa ohjausta ja tukea, kannustusta ja kädestä pitämistä. Nuoren aivojen kehitys ei ole vielä valmis itsensä ohjaamiseen, ongelmanratkaisukyvyt eivät riitä, keinoja selviytyä yksin ei ole.

Myönteisellä asenneilmapiirillä autamme opiskelijaa sitoutumaan opiskeluun. Viesti siitä, että löydämme yhdessä sopivan ratkaisun, auttaa häntä uskomaan itseensä. Hyväksymme yksilölliset ratkaisut opiskella ja kevennetty työjärjestys auttaa jaksamaan. Pilkottu selkeä oppimistahti ja tulevaisuuteen orientoituminen pienin askelin helpottaa. Aikuisen tuki ja kannustus kantaa, matalalla kynnyksellä voi mennä juttelemaan koulun välittävälle aikuiselle, turvallisuuden tunne lisääntyy. Meillä on monia keinoja auttaa ja tukea nuoria ja meillä kaikilla on yhteinen tavoite.

Opiskelijan hyväksyvä ja arvostava kohtaaminen on tärkeää.

”Onpa kiva, kun olet täällä.”  

Elina Jalli, oppimisen tuen koordinaattori

Elina Jalli

Elina Jalli on erityisopettaja, joka toimii oppimisen tuen koordinaattorina Ammattiopisto Tavastiassa.

Sivua päivitetty 3.2.2022 kello 19.43

Tutustu myös näihin kirjoituksiin

Heini Kujala 29.5.2020

Erilainen kevätjuhla

Ammattiopisto Tavastiasta valmistui toukokuun lopussa kaksisataa ammatillisen tutkinnon suorittanutta. Se vastaa alle neljännestä vuoden aikana yhteensä valmistuneista ja valmistuvista. Valmistumispäivä […]

Lue kirjoitus

Merja Kytöaho 25.3.2021

Mikä ilmastonmuutos?

Ilmastonmuutoksessa on kyse luonnonolosuhteiden muuttumisesta pitkällä aikavälillä. Luonnonolosuhteita ovat ilmakehän koostumus, lämpötila, sateet, tuulet ja kuivuus. Maapalloa ympäröivä noin sadan […]

Lue kirjoitus