Yleinen

Tavastiassa allekirjoitettiin ensimmäiset sähköiset tutkintotodistukset

7.3.2025

Sähköisten todistusten katsotaan olevan nykyaikainen, luotettava ja helppo tapa myöntää opiskelijalle todistus opinnoista.

Ammattiopisto Tavastiassa siirrytään sähköisiin todistuksiin 7.3.2025 alkaen. Jatkossa opiskelijat voivat tilata ja ladata sähköisesti allekirjoitetun tutkintotodistuksen, opiskelutodistuksen ja opintosuoritusotteen Atomi-palvelusta. Ensimmäisenä päivänä sähköisen todistuksen saa 44 opiskelijaa.

Ammattiopisto Tavastian ensimmäinen sähköisesti allekirjoitettu tutkintotodistus tuotettiin Taika Kujalalle. Kujala valmistui sosiaali- ja terveysalalta lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalalta lähihoitajaksi.

– Olen onnellinen hyvin sujuneista opinnoista ja tutkinnon suorittamisesta. Olen myös päässyt jo töihin Hämeenlinnan kaupungin päiväkoteihin. Sähköinen tutkintotodistus on monella tapaa kätevä, mutta toisaalta jotain konkreettista jää puuttumaan paperitodistuksen poistuessa, Kujala kertoo. 

Useat oppilaitokset Suomessa ovat jo siirtyneet sähköisiin tutkintotodistuksiin. Sähköisissä tutkintotodistuksissa on monia etuja. Todistus on luotettava, tietoturvallinen, ekologinen ja lisäksi nopea toimittaa. Koska todistus on valmiiksi digitaalisessa muodossa, on se helppo liittää esimerkiksi työhakemuksen liitteeksi.

Tavastiassa käytetään eIDAS-asetuksen mukaisia sähköisiä allekirjoituksia. Sähköisesti allekirjoitetun dokumentin aitouden voi tarkistaa Atomi Validator -palvelussa tai Digi- ja väestötietoviraston palvelussa. Jos valmistunut opiskelija kadottaa lataamansa sähköisen todistuksen, voi hän pyytää latauslinkkiä tai oikeaksi todistettua jäljennöstä.

Ammattiopisto Tavastian rehtori Mikko Siirilä allekirjoitti ensimmäisen sähköisen todistuksen Taika Kujalalle, joka valmistui sosiaali- ja terveysalalta lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalalta lähihoitajaksi.

Sivua päivitetty 7.3.2025 kello 13.27

Uusimmat uutiset

Job shadowing Rotterdamissa – opettajat oppimassa kansainvälisyydestä

Opettajat Mia Parkkari ja Janne Hakala osallistuivat kansainvälisyysjaksolle Rotterdamissa, jossa he saattelivat logistiikan opiskelija Neon työssäoppimaan kansainväliseen yritykseen. Matka tarjosi […]

Lue lisää

15.4.2025

Ammattiopisto Tavastian opiskelijoita vierailulla Italiassa: nuoret ymmärtävät kansainvälisen yhteistyön tärkeyden  

Ammattiopisto Tavastia sai marraskuussa 2024 arvokkaita vieraita Italiasta, kun Franchetti Salviani -oppilaitoksesta saapui toistakymmentä vierasta Hämeenlinnaan. Tämä vierailu oli osa […]

Lue lisää

11.4.2025

Tavastialle kokoonnuttiin keskustelemaan vieraskielisten koulutuksen kehittämisestä

Torstaina 3.4. Ammattiopisto Tavastiassa kokoontui maahanmuuttajakoulutuksen verkosto, ja keskustelun aiheena oli vieraskielisten koulutus. Paikalla oli asiantuntijoita Tredusta, Omniasta, Salpauksesta, Turun […]

Lue lisää

4.4.2025