Yleinen

Työpaikkaohjaajille koulutusta monikulttuurisuudesta

18.9.2024

Monikulttuurisuusosaamista työpaikkaohjaajille -koulutuksen osallistujat keskustelivat innokkaasti työelämän monimuotoisuudesta, kieli- ja kulttuuritietoisuudesta sekä vieraskielisten opiskelijoiden ohjaamisesta ja arvioinnista.

Henkilöitä kokoontuneena koululuokkaan.

Yhä useampi, noin 550, Ammattiopisto Tavastian opiskelija puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea. Tavastiassa halutaankin tukea työpaikkoja ja työpaikkaohjaajia työelämän monikulttuuristumisessa. Ohjausosaaminen tukee myös opiskelijoita työelämässä oppimisen jaksoilla.

16.9. järjestettyyn monikulttuurisuusosaamista työpaikkaohjaajille -koulutukseen osallistui 16 työelämän edustajaa. Ryhmässä keskusteltiin esimerkiksi selkeästä kielestä, kulttuureihin liittyvistä väärinymmärryksistä sekä hyvästä johtamisesta monikulttuurisessa työyhteisössä.

Monien työpaikkojen työyhteisöt ja asiakkaat ovat jo kovin monikielisiä ja -kulttuurisia kuten Tavastiakin. Työelämäyhteistyö voi olla hauskaa, vaikka isoista ja merkityksellisistä asioista puhutaankin. Koulutukseen osallistuneet työpaikkaohjaajat tulivat monilta toimialoilta, mutta yhteisellä asialla oli kuitenkin helppo löytää yhteinen tavoite kehittää ja kehittyä.

Koulutus on myös osa Tavastian kehittämistyötä. Mukana koulutuksia toteuttamassa ja kehittämässä on Oppien osallisuuteen ESR -hankkeen projektipäällikkö Servet Parlak, VIERKO-hankkeen (vieraskielinen koulutus ja kotimaisten kielten opetus) Tavastian projektipäällikkö Tiina Alhainen sekä koulutuspäällikkö Minna Leminen, joka vastaa työpaikkaohjaajakoulutuksesta.

Nyt toteutettu koulutus oli vuoden kolmas, ja koulutuksia on toivottu lisää. Koulutuksia järjestetäänkin sitä mukaa, kun niitä toivotaan ja uusia toteutuksia saadaan aikaiseksi.

Lue lisää työpaikkaohjaajakoulutuksista: Työpaikkaohjaajakoulutus

Sivua päivitetty 18.9.2024 kello 11.17

Uusimmat uutiset

Vuoden 2024 tunnustukset työpaikoille on myönnetty

Ammattiopisto Tavastia on jo perinteiseen tapaan osoittanut tunnustusta hyville yhteistyötyöpaikoille. Tunnuksen saajaksi työntekijät ovat ehdottaneet työpaikkoja, joissa ollaan opiskelijalähtöisiä ja […]

Lue lisää

19.12.2024

Onnea ammattiin valmistuneille

Ammattiopisto Tavastiasta on valmistunut 26.10.–20.12.2024 välisenä aikana yhteensä 150 opiskelijaa. Heistä 10 ei ole antanut lupaa julkaista nimeään. Lämpimät onnittelut […]

Lue lisää

19.12.2024

Kahvila-ravintola Punaportin toimintaa kehitetään opetus edellä

Kahvila-ravintola Punaportti toimii Tavastian ravintola-, catering ja elintarvikealan opiskelijoiden käytännön töiden oppimisympäristönä. Nyt sen toimintaa halutaan suunnata entistä vahvemmin näiden […]

Lue lisää

9.12.2024