Uncategorized

Vuoden 2023 tunnustukset henkilökunnalle on jaettu

21.12.2023

Vuoden lopussa oli jälleen aika antaa tunnustusta tavastialaisille kollegoille ja työelämäyhteistyökumppaneille.  

Tavastian henkilökunta sai ehdottaa koko Koulutuskuntayhtymä Tavastian työyhteisöstä seuraavia:

Ehdotuksia kerättiin marraskuussa 30.11.2023 asti lomakkeella, joka julkaistiin Teamsissa sekä henkilökunnan viikkokirjeessä Viikkiksessä. Ehdotuksen sai antaa vain yhteen tunnustukseen tai kaikkiin neljään.

”Vuoden kehittäjä”: Tunnustuksen saaja on tehnyt hienoa työtä tänä vuonna kehittääkseen opetuskäytäntöjä, toimintamalleja, yhteistyötä tms. Tarkkoja reunaehtoja ei ole ja ehdotukseen toivottiin perusteluja.

”Toisten onnistumista tukeva työkaveri”: Jokainen voi omalla toiminnallaan edesauttaa sitä, että työyhteisössä meillä on sellainen olo, että työkaverit toivovat meidän onnistuvan työssämme ja omalla toiminnallaan auttavat siinä. Tähän kategoriaan nimettiin työkaveri, joka työn arjessa tukee toisia, nostaa pystyyn ennemmin kuin kampittaa ja iloitsee toisen onnistumisesta siinä missä omastaankin.

”Vuoden oppisopimustyöpaikka ja koulutussopimuspaikka”: Ansioituneen oppisopimustyöpaikan ja koulutussopimustyöpaikan kohdalle toivottiin myös perusteluja; miksi juuri tämä työpaikka on ansainnut kyseisen tunnustuksen.

– Saimme todella paljon hyviä ehdotuksia ja päätimmekin tänä vuonna palkita kaksi vuoden kehittäjää ja kaksi kuluvana vuonna erityisen hyvin toisten onnistumista tukenutta työkaveria. Valinnat perustuivat annettujen ehdotusten perusteluihin, joista kävi ilmi tehty kehitystyö tai erityisesti korostui toisten auttaminen ja kannustaminen, kertoo henkilöstön kehittäjä Saija Hieta.   

VUODEN 2023 TUNNUSTUSTEN SAAJAT

Vuoden 2023 kehittäjiksi valittiin Jenna Salakari Ammattiopisto Tavastian Kruuppi-osastolta ja Janne Taanila Lammin lukiosta. Kiitos hienosta kehittämistyöstä, jota olette tehneet!

Tässä otteita perusteluista:

”Jenna on käynnistänyt ja kehittänyt Kruuppi-osastolla aktiivisesti tutortoimintaa ja saanut sen pyörimään todella hienosti. Tutortoiminta osastollamme on tavoitteellista ja organisoitua, koska Jenna on hoitanut tutoreiden rekrytoinnin ja perehdytyksen niin hyvin, että kaikki tietävät mitä tehdä. Jenna myös viestii opiskelijoille hyvin kannustavasti ja muistaa kiittää hyvästä työstä.”

”Janne Taanila on tehnyt upeaa työtä Erasmus+ Model UN -isännöinnissä. Janne teki valtavasti töitä, jotta asiaan vihkiytymättömät ulkomaalaiset pystyivät täysipainoisesti osallistumaan: hän muun muassa piti neuvontaklinikkaa ja teki opetusvideoita Lammin lukiolle ja kahdelle ulkomaiselle koululle. Erasmus-tapaaminen pidettiin Lammilla 23.–29.11. ja se oli menestys.”

Vuoden 2023 toisten onnistumista tukeviksi työkavereiksi valittiin Riitta Grönqvist Ammattiopisto Tavastian  Race-osastolta ja Riikka Ingström taloushallinnosta. Kiitos, kun osaltanne edistätte myönteistä, onnistumista tukevaa työkulttuuria!

”Riitta muistaa aina kehua ja kannustaa toisia työssä. Arvostaa kollegan mielipidettä ja kysyy, vaikka omaa rautaisen ammattitaidon ja tiedon alalta. Varsinainen tsemppaaja. Muistaa kysyä, mitä kuuluu tai onko kaikki ok kiireisen työpäivänkin lomassa. Wau! Onneksi on minun työkaveri.”

”Aina auttavainen ja osaava Riikka neuvoo ja auttaa iloisin mielin. Ei ole ikinä tyhmää kysymystä, kun Riikalta kysyy.”

Hyviä ehdokkaita jäi palkitsematta. Kiitos kaikille ehdotuksen jättäneille! Ehdotus kannattaa uusia ensi vuonna, jos tällä kertaa tunnustus ei mennyt ehdottamallesi kollegalle, joka olisi tunnustuksen ansainnut. Kaikille tänä vuonna ehdotetuille välitetään tieto siitä, että heitä on ehdotettu ja millaisin perusteluin.

Sivua päivitetty 21.12.2023 kello 10.40

Uusimmat uutiset

Vuoden 2024 tunnustukset on myönnetty

Koulutuskuntayhtymä Tavastian henkilöstö sai taas ehdottaa tunnustuksen ansainneita työkavereita vuoden kehittäjäksi ja vuoden toisten onnistumista tukevaksi työkaveriksi. Tavastia valitsi myös […]

Lue lisää

19.12.2024

Uusi tapahtuma kokoaa Hämeenlinnan urheiluväen juhlimaan!

Koulutuskuntayhtymä Tavastia, Urheiluakatemia Tavastia ja Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy järjestävät yhteistyössä Urheilugaalan Hämeenlinnassa torstaina 13. helmikuuta 2025. Urheilugaalassa yhdistyvät perinteinen Hämeenlinnan […]

Lue lisää

25.11.2024

Tavastia siirtyy sähköisiin todistuksiin

Ammattiopisto Tavastiassa ja Tavastian lukioissa otetaan joulukuussa käyttöön Atomi-palvelun opiskelijan itsepalvelunäkymä ja alkuvuodesta 2025 ammattiopistossa siirrytään sähköisiin todistuksiin. Lukion osalta […]

Lue lisää

20.11.2024