Urheiluakatemia Tavastian uutena koordinaattorina on elokuun alussa aloittanut Olli-Pekka Hakala. Tammelalainen Hakala on pesunkestävä urheilumies: entinen yleisurheilija on työuransa aikana toiminut liikunnanopettajana yläkoulussa ja lukiossa sekä opettajana, koulutuspäällikkönä ja rehtorina Eerikkilän Urheiluopistossa.
Ennen Tavastiaa Hakala työskenteli tapahtumatuottajana Forssan Salamalla, jossa hän hoiti juoksu- ja pyöräilytapahtuma Forssan Suvi-illan järjestelyjä. Lisäksi hän on toiminut nuorten valmentajana koko ajan töiden ohessa.
– Urheilun ja liikunnan parissa työskentely on aina ollut minun juttuni. Urheiluakatemian koordinaattorina voin yhdistää hienosti sekä koulutus- että valmennuspuolen tuntemustani ja ymmärtää molempia osapuolia, Hakala kuvailee.
Alku uudessa työssä on ollut vauhdikas. Ensimmäinen kuukausi on kulunut uusiin ihmisiin ja paikkoihin tutustuessa. Hakala on mielissään positiivisesta meiningistä urheiluakatemian väen keskuudessa.
– Olen jutellut paljon urheiluakatemiassa mukana olevien valmentajien kanssa ja porukassa on tosi positiivinen henki, hän iloitsee.
Uuden työn alkumetreillä Hakala on päässyt työstämään myös Urheiluakatemia Tavastian uutta strategiaa, ja kehityskohteitakin on jo ehtinyt löytyä.
– Urheiluakatemian tunnettuuden lisääminen on tärkeä juttu. Tarvitsemme yhtenäisempää viestintää. Lyseon lukion urheilulinja on seudulla jo tuttu juttu, mutta se, että Urheiluakatemia Tavastian urheilijoita voivat olla myös yläkoululaiset sekä Ammattiopisto Tavastian ja nykyään myös HAMKin opiskelijat, on vielä vieraampi asia, Hakala pohtii.
HAMKin mukaantulo urheiluakatemiaan on iso asia. Nuoren urheilijan on mahdollista jatkaa opintojaan korkeakoulussa urheilu-uran ohessa, eikä opintojen perässä tarvitse muuttaa tai lopettaa urheilua opiskelujen takia.
– Myös yläkoulutoiminnan kehittäminen on tärkeää, ja sitä myös Olympiakomitea edellyttää, Hakala sanoo.
Urheiluakatemiatoiminta on Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtamaa valtakunnallista urheiluakatemiaohjelmaa.
Lisää tukipalveluita urheilijoille
Tällä hetkellä Tavastian urheiluakatemiatoiminnan piirissä on noin 200 nuorta urheilijaa, joista suurin osa opiskelee lyseon lukion urheilulinjalla. Valmentajia on mukana viitisentoista.
Nuoret urheilijat harjoittelevat viikolla aamutreeneissä noin kello 7.30–9.00, ja sen jälkeen opiskelupäivät jatkuvat lukujärjestyksen mukaan. Iltaisin urheilijat treenaavat omien ja seurojensa aikataulujen mukaisesti. Päivät ovat toisinaan pitkiä.
– Meillä on laadukkaat aamuvalmennukset, mutta keskustelua on käyty siitä, voisiko treeniaikaa tulevaisuudessa siirtää vähän myöhemmäksi, jolloin urheilijan kroppa ja mieli voisivat olla paremmin hereillä harjoituksen vastaanottamiseen. Pääasia tietysti on, että treeniaikaa järjestyy, ja yhteistyö koulujen kanssa on toiminut hyvin, Hakala kiittelee.
Urheiluakatemiassa aiotaan seuraavaksi satsata myös urheilijan tukipalveluiden lisäämiseen. Parhaillaan on työn alla esimerkiksi sopimus lääkäriasema Mehiläisen kanssa, mikä takaisi urheiluakatemialaisille nopeamman hoitoonpääsyn.
– Tähän saakka tukipalveluissa on ollut painotus henkisen valmennuksen puolella, mutta nyt tavoitteena on saada akatemialaisille edullisemmat sopimushinnat esimerkiksi hierontaan.
Hämeenlinnassa urheiluakatemian toiminnan suuri vahvuus on oppilaitosten ja suoritus- eli treenipaikkojen sijainti lähellä toisiaan.
– Seuroilla voi tietysti olla eri näkökulma, mutta meidän mielestämme tilanne on tosi hyvä, ja Hämeenlinnan Liikuntahallit on meille tärkeä kumppani. Myös valmentajien suhteen tilanne on erinomainen, he ovat ammattitaitoista ja pätevää porukkaa, Hakala kehuu.
Lue lisää Urheiluakatemia Tavastiasta
Sivua päivitetty 8.9.2022 kello 12.13