Ajankohtaista

Kantakaupungin lukiot siirtyvät Hattelmalantielle Tavastian kampusalueelle

11.5.2016

Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 9.5.2016 sijoittaa kantakaupungin lukiot Koulutuskuntayhtymä Tavastian Hattelmalantien kampusalueelle. Aikaisempi päätös lukioiden sijoittumisesta Myllymäkeen kumottiin, koska Ammattiopisto Tavastian tilaselvitysten valmistuttua todettiin, että ammattiopistolta vapautuisi lukioiden käyttöön nykyinen kaupan- ja hallinnon G-rakennus. Lisäksi tarvittaisiin n. 3700 neliön uudisrakennus G-rakennuksen yhteyteen lukioiden käyttöön.  Jo aikaisemmin on kaupunginvaltuusto päättänyt yhdistää Hämeenlinnan lyseon lukion ja Kaurialan lukion yhdeksi lukioksi. Nyt tehtiin siis päätös vain lukion paikasta.

Koska ammatillinen koulutus on muutoksessa ja oppiminen tapahtuu yhä enemmän työpaikoilla ja yksilöllisten opintopolkujen mukaan, tarvitaan myös uudenlaisia oppimisympäristöjä ja vähemmän perinteisiä vanhoja luokkatiloja. Tilaselvitysten myötä kampusalueella on vajaakäytössä miltei 9200 neliötä tilaa. Uudelleen järjestelyillä saadaan Hattelmalantie 6:ssa oleva G-rakennus lukioiden käyttöön, kun kaupan- ja hallinnon koulutus siirtyy nykyiseen päärakennukseen (A), johon saneerataan enemmän avoimia oppimisympäristöjä. Päärakennuksessa nykyisin opiskeltavat Yhteiset tutkinnon osat -opinnot sijoitetaan lähemmäksi työsaleja ja integroidaan ammatillisten aineiden kanssa. Aikaisempien suunnitelmien mukaan myös sosiaali- ja terveysalalle rakennetaan uusi rakennus Hattelmalantien kampusalueelle. Nykyisistä opetustiloista Jaakonkadulla on jo jouduttu sulkemaan ns. vanha osa kosteus- ja homeongelmien takia. Tämä osa tullaan purkamaan kokonaan.

Kuusi hyvää syytä yhdistää ammatillinen- ja lukiokoulutus samalle kampukselle

  1. Kompakti tilaratkaisu – edullisimmat ylläpitokulut
  2. Yhteiset tilaratkaisut – liikuntatilat, ravitsemus, ryhmätyö
  3. Opiskelijan keskitetyt tukipalvelut – terveydenhuolto
  4. Kuntayhtymäpalveluiden tuotannossa säästöjä; ravitsemus, kiinteistöhoito, vahtimestari
  5. Opetuksellinen yhteistyö ammatillisen ja lukiokoulutuksen kanssa
  6. Joukkoliikenteen järjestäminen

Rakentamis- ja muutostöiden aikataulu

Sosiaali- ja terveysalan uudisrakennus

  • Kaavamuutos lainvoimainen 21.4.2016
  • Rakentamaan elokuun alussa 2016
  • Käyttöönotto vuodenvaihteessa 2017/2018
  • Lähihoitajien koulutus alkaa tiloissa kevätlukukauden 2018 alusta
  1. G-rakennuksen muutostyöt ja uudisosa
  • Lukiotilojen suunnittelu kilpailutukseen kesäkuussa 2016
  • Kaavamuutos 2016-2017- rakennusoikeuden nosto
  • Uudisosan rakentaminen kesällä 2017-2018
  • Lukioiden muutto loppukesästä 2018 eli uusi lukuvuosi alkaisi tiloissa elokuussa 2018
  1. A-rakennuksen saneeraus
  • Avointen oppimisympäristöjen suunnittelu vuonna 2016
  • Urakkatarjoukset alkuvuodesta 2017
  • Saneerauksen toteutus keväällä ja kesällä 2017

Lue aikaisemmin julkaistu tiedote

Outi Ruohela
viestintäpäällikkö Koulutuskuntayhtymä Tavastia

Sivua päivitetty 11.5.2016 kello 12.07

Uusimmat uutiset

Vuoden 2024 tunnustukset on myönnetty

Koulutuskuntayhtymä Tavastian henkilöstö sai taas ehdottaa tunnustuksen ansainneita työkavereita vuoden kehittäjäksi ja vuoden toisten onnistumista tukevaksi työkaveriksi. Tavastia valitsi myös […]

Lue lisää

19.12.2024

Uusi tapahtuma kokoaa Hämeenlinnan urheiluväen juhlimaan!

Koulutuskuntayhtymä Tavastia, Urheiluakatemia Tavastia ja Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy järjestävät yhteistyössä Urheilugaalan Hämeenlinnassa torstaina 13. helmikuuta 2025. Urheilugaalassa yhdistyvät perinteinen Hämeenlinnan […]

Lue lisää

25.11.2024

Tavastia siirtyy sähköisiin todistuksiin

Ammattiopisto Tavastiassa ja Tavastian lukioissa otetaan joulukuussa käyttöön Atomi-palvelun opiskelijan itsepalvelunäkymä ja alkuvuodesta 2025 ammattiopistossa siirrytään sähköisiin todistuksiin. Lukion osalta […]

Lue lisää

20.11.2024