Selaa
OHO-hankkeessa mukana olleet: Ryhmä on koettu parantavana ja elämään on tullut rytmiä
2.12.2024
Marraskuun alussa saimme Ohjatusti opintopolulle (OHO) -hankkeeseen mieluisia vieraita, sillä kaksi ryhmätoiminnassamme lukuvuonna 2023–2024 mukana ollutta nuorta tuli tervehtimään meitä ja kertomaan kuulumisiaan. Molemmat nuorista aloittivat OHO-toiminnassa syksyllä 2023.
Nuoret vierailijat muistelivat omaa aikaansa ryhmässä, tavoitteitaan ja mitä toiminta tarjosi juuri heille. Kutsumme heitä jutussa kirjaimilla N ja M.
N kertoo, että hän tuli toimintaan mukaan työllisyyspalvelujen ohjaamana. Tuolloin korona-ajan jälkeen hän koki olevansa ulkopuolinen ja masentunut. Nyt hän kertoo naurahtaen, että valitsi itseään haastaakseen pahimmalta kuulostaneen ryhmän. Liikunta vieraiden kanssa kuulosti ihan kamalalta. Hän lähtikin toimintaan varsin pienin odotuksin, mutta muutaman kerran jälkeen huomasi, että ryhmään osallistuu kivoja tyyppejä eikä ohjaajatkaan ole ”höpöhöpöjä”. M tuli mukaan toimintaan lukion ja ylioppilaskirjoitusten jälkeisen välivuoden myötä.
Molemmat nuoret kaipasivat arkeensa rytmiä ja tekemistä, ja tämä tavoite täyttyi. Myös ryhmän keskusteluita, liikuntaa ja mukavaa yhdessäoloa he pitävät tärkeinä. Ryhmässä puhutaan paljon ja keskustellaan varsin henkilökohtaisistakin asioista. Toinen nuorista kertoo, että kun hän oli ollut riittävän kauan ryhmässä, niin ”päässä vain naksahti” ja hän alkoi jutella enemmän. Sosiaalisuus ja asioiden jakaminen tuntuivat hyvältä. Ryhmä on koettu parantavana.
Lopulta täyttyi myös muita, kaukaisempiakin tavoitteita. Viime keväänä molemmat nuoret hakeutuivat opiskelemaan. Tällä hetkellä N opiskelee Hamk:ssa tietojenkäsittelyä (tradenomi) ja M Aalto yliopistossa kone- ja energiatekniikkaa (diplomi-insinööri). Molemmat ovat tyytyväisiä aloihinsa ja nauttivat kouluun pääsemisestä. Opiskelijaelämän tuoma itsenäisyys, vastuullisuus ja aikatauluttaminen on ollut sekä haastavaa, mutta toisaalta myös helpottavaa. M toteaa, että vuosi sitten hän ei vielä kokenut olevansa valmis, mutta vuodessa ehti tapahtua asioita, ja nyt asiat ovat juuri niin kuin niiden kuuluukin olla.
Kiitämme nuoriamme sekä yhdessä vietetystä ajastamme että rohkeudesta jakaa kokemuksia! Toivotamme heille kaikkea hyvää opintoihin ja elämään!
Teksti: OHO-tiimi eli Olli Kartano, Anu Saarinen ja Tuuli Tiainen
Ohjatusti opintopolulle-hankkeen ensimmäisen toimintavuoden jälkeen mukana on ollut 32 henkilöä, joista 18 on jo ehtinyt lopettaa toiminnassa. Lopettaneista kahdeksan on työnhakijoina, kuusi saanut opiskelupaikan tai jatkanut opintoja, kolme on työelämässä ja yksi muualla.
Ohjatusti opintopolulle, eli tuttavallisesti OHO-hanke saa ESR+-rahoitusta Hämeen ELY-keskuksen kautta. Toimintaan kuuluu kolme kertaa viikossa, neljä tuntia kerrallaan Tavastian kampuksella kokoontuva ryhmä. Ryhmän teemoitetut sisällöt muodostuvat mm. psykologisista perustarpeista ja psyykkisistä taidoista, mutta tarkentuvat osallistujien yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden mukaan. Jollekin tavoite on ylipäänsä saapua paikalle tai saada arkeensa sisältöä. Toiselle tavoite voi olla taitojen, valmiuksien ja voimavarojen kerääminen tai opintojen tai työelämän pariin siirtyminen. Jokaisella kerralla myös liikutaan ja ruokaillaan yhdessä. Useimmiten ryhmään ohjaudutaan oppilaitoksen, työllisyyspalveluiden tai sosiaalipalveluiden kautta. Ryhmää ohjaa kolmen valmentajan moniammatillinen tiimi ja osallistujia ryhmissä kolmena päivänä viikossa on noin kymmenen.
OHO-hanke saa ESR+-rahoitusta.
Sivua päivitetty 3.12.2024 kello 11.21
Minä ja työ – paras pari käynnisti INTO2-hankkeen webinaarisarjan. Toteutimme webinaarisarjan Parkki Business Parkille. Halusimme nostaa Anne Talvitien kanssa esille […]
Hamkin keskustakampussuunnitelman jälkimainingeissa on taas noussut esille huoli vanhan lyseorakennuksen peruskorjauksesta ja käyttötarkoituksesta. Sinänsä asia on hyvin selkeä, sillä Lyseon […]