Ajankohtaista

Lukiolaiset pohtivat Laatuapilan aamiaisella koulutuksen tulevaisuutta

15.2.2024

Tavastian lukioiden opiskelijoiden ja opettajien edustajat kokoontuivat tammikuisena pakkasaamuna hotelli Vaakunaan pohtimaan lukiokoulutuksen nykytilaa ja etenkin sen tulevaisuutta. Tulevaisuusaamiaiseksi nimetty työpaja oli osa Laatuapila-työtä.

Laatuapila on usean kaupungin yhteishanke, joka kehittää Tavastian lukiokoulutuksenkin laatua. Meiltä mukana ovat kaikki Tavastian lukiot: Kauriala, Lammi, Lyseo ja Parola.

Aamiaista sanotaan päivän tärkeimmäksi ateriaksi, joten työskentely aloitettiin buffetista. Ruuan ja kuuman kahvin äärellä eri lukioiden edustajat pääsivät tutustumaan toisiinsa ja tammikuinen jää saatiin rikottua niin konkreettisesti kuin kuvainnollisestikin. Kun massut olivat täynnä, aloitettiin varsinainen tulevaisuustyö.

Työpajassa lukiolaiset pääsivät hankeopettajien johdolla keskustelemaan niin lukioidensa nykyisestä tilanteesta kuin tuiki tärkeästä tulevaisuudestakin. Teemoina olivat tulevaisuuden työelämätaidot, lukiokoulutuksen vahvuudet ja unelmien lukio. Ja pääsi yhdessä pöydässä kunnolla purnaamaankin, kun opiskelijoita pyydettiin katsomaan lukiota kielteisen kautta. Keskusteluissa eniten kritiikkiä keräsivät käytännön elämän hankaluudet, kuten vähäiset autopaikat, ruokailujärjestelyt ja liian lyhyet välitunnit. Enemmän oli kuitenkin positiivista. 

Yleissivistys nousi osallistujien puheissa tärkeimmäksi lukion vahvuudeksi ja arvoksi. Laaja-alaiselle, ihmistä kokonaisuutena kehittävälle lukiolla on siis tilausta.

laatuapilan aamiaisen opiskelijat

Yleissivistys nousi osallistujien puheissa tärkeimmäksi lukion vahvuudeksi ja arvoksi. Laaja-alaiselle, ihmistä kokonaisuutena kehittävälle lukiolla on siis tilausta. Nykyisessä koulutuskeskustelussa korostuvat usein ylioppilaskokeet ja korkeakoulujen todistusvalinta, kilpailu, suorittaminen ja putkiajattelu. Siksi on hienoa, lohdullistakin, että nuoret pitävät sivistystä arvossa! 

Myös nuorten näkemykset tulevaisuuden työelämätaitojen, viestintätaidon, yhteistyötaidon, luovuuden ja kriittisen ajattelun kehittämisestä tukevat tätä lukion sivistyksellistä tavoitetta. Luokkiin kaivataan enemmän kiireetöntä keskustelua, aikaa tutustua opiskelijatovereihin ja  kohtaamista autoritaarisuuden sijasta. Teoreettisen opiskelun rinnalle ja tueksi kaivataan käytännön tekemistä, mikä istuu hyvin ajatukseen ihmisen kokonaisvaltaisesta kasvusta.

Laatuapilan tulevaisuusaamiainen todisti käytännössä osallisuuden arvon. On arvo sinänsä, että opiskelijat pääsevät ääneen, kun puhutaan heitä koskevista asioista. Hehän ovat lukion päähenkilöitä ja aikuiset ovat lopulta sivuosassa! Kun puhutaan tulevaisuudesta, pitää muistaa, että juuri nuoret tulevat tulevaisuutta elämään ja tekemään. Heillä on siis eniten pelissä. Nuoria kuuntelemalla saatiin ja saadaan vastakin kehitystyöhön elämänmakuista asiantuntemusta, näkökulmia, joita tylsät aikuiset voivat vain arvailla. Opettajan on hyvä muistaa, että kaikki viisaus ei ole iän tuomaa. Osallisuus on laatutekijä.

Teksti ja kuvat: Johannes Kellomäki, Kaurialan lukio

Sivua päivitetty 6.3.2024 kello 13.45

Uusimmat uutiset

Vuoden 2024 tunnustukset on myönnetty

Koulutuskuntayhtymä Tavastian henkilöstö sai taas ehdottaa tunnustuksen ansainneita työkavereita vuoden kehittäjäksi ja vuoden toisten onnistumista tukevaksi työkaveriksi. Tavastia valitsi myös […]

Lue lisää

19.12.2024

Uusi tapahtuma kokoaa Hämeenlinnan urheiluväen juhlimaan!

Koulutuskuntayhtymä Tavastia, Urheiluakatemia Tavastia ja Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy järjestävät yhteistyössä Urheilugaalan Hämeenlinnassa torstaina 13. helmikuuta 2025. Urheilugaalassa yhdistyvät perinteinen Hämeenlinnan […]

Lue lisää

25.11.2024

Tavastia siirtyy sähköisiin todistuksiin

Ammattiopisto Tavastiassa ja Tavastian lukioissa otetaan joulukuussa käyttöön Atomi-palvelun opiskelijan itsepalvelunäkymä ja alkuvuodesta 2025 ammattiopistossa siirrytään sähköisiin todistuksiin. Lukion osalta […]

Lue lisää

20.11.2024